Pariisi pyörällä

Kun saavuin Pariisin vuonna 2006, pyöräilijöitä oli kaupungissa vähän. Eikä polkupyörän ostaminen hirveästi houkutellut, kun seurasi pakokaasupilvessä polkevia huimapäitä ja kuunteli kertomuksia varastetuista fillareista, jotka päätyivät Montreuilin kirpparille kierrätysmyyntiin.

Mutta tänään tilanne on aivan toinen. Nyt liikemiehetkin pyöräilevät töihin, kiitos kaupunkipyöräsysteemin ja uusien pyöräkaistojen.

Kesällä 2007 Pariisin kaupunkikuva muuttui radikaalisti, kun Vélib’-kaupunkipyörät otettiin käyttöön. Harmaiden, tukevarakenteisten pyörien suurta suosiota ei ennakoinut kukaan. Ilmeni, että pyörä on paitsi ympäristöystävällinen myös usein nopein ja halvin tapa liikkua paikasta toiseen. Lähiöön asti levinnyt verkosto kattaa yli 18 000  pyörää ja yli 1200 parkkipaikkaa. Velib’-asemia on noin 300 metrin välein kaikkialla Pariisissa.

Satunnaisille käyttäjille sopii päivä- tai viikkovuokraus (2—8 euroa),  jonka voi tehdä sirullisilla maksukorteilla asemien yhteydessä. Pyörää  saa tällöin käyttää kerrallaan puoli tuntia ilman lisämaksua. Sen voi palauttaa mihin vaan Velib’-parkkipaikkaan. Pyörän parkkeerattuaan saa ottaa seuraavan pyörän kymmenen minuutin päästä. Jokaiseen vuokraan sisältyy 150 euron pantti, jota ei normaalitapauksessa lunasteta.

[su_slider source=”media: 29558″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ arrows=”no” autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

Pyöräillessä kaupunki tulee hyvin tutuksi. Jos ei halua ajaa autojen vieressä, Seinen kevyelle liikenteelle pyhitetyt rantakaistat ovat oiva kohde. Kaupunkipyörien etuihin kuuluu myös että niitä voi käyttää mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Kaupunkipyörät kuluvat kovassa käytössä, vaihteet ovat usein rikki ja renkaat puhki, joten pyörä kannattaa tarkastaa ennen lähtöä. Rikkinäisen  pyörän merkiksi on tapana kääntää sen satula väärinpäin.

Pyöräily on kuitenkin hankalampaa kun asuu kukkulalla. Mäkien päällä sijaitsevilta asemilta on nimittäin vaikea  löytää ajopeliä, sillä kukaan ei halua polkea ylämäkeen. Ylämäkiasemilla pyörän jättämisestä saa kuitenkin bonusta, sen jälkeen voi saada anteeksi vähän pitemmäksi venyneen seuraavan pyöräretken! Keskustan suosituimmat asemat puolestaan ovat usein täynnä, joten parkkeeraamiseen voi  mennä aikaa.

Nyt Pariisissa voi vuokrata myös autoja Autolib-systeemillä. Se on lainattavien sähköautojen verkosto, jota moni on kehunut. Sitä on kokeiltava seuraavaksi!

Lue lisää:

© Anuliina Savolainen

Pariisin parhaat jamit

Ensinäkemältä paikka ei hääppöiseltä vaikuta, nimikin särähtää korvissa. Mutta ‘sporttikuppila’ ei ole nimensä väärtti… Entisen työläiskorttelin, Menilmontant’nin, sydämessä sijaitseva ajanpurema kahvila tunnetaan mainioista jameistaan. Maailmanmusiikkia, afrikkalaisen djemben rytmejä, oivaltavaa fuusiota, hulvatonta improa. Ja täällä jammaillaan myös huippumuusikoiden tahdissa.

Café des Sports on yksi basisti Jouni Isoherrasen kantapaikoista.

Pariisiin tämä oululaisen Madetojan musiikkilukion kasvatti päätyi Erasmuksen kautta. Ei ihan suoraan, vaan belgialaisen Gentin konservatorion kautta. Valojen kaupungin värikylläinen charmi ja sen monikansallinen musiikkikirjo veti kuitenkin suomalaismuusikkoa vastustamatta puoleensa. Jouni asettui asumaan tähän maailmanmusiikin mekkaan kahdeksan vuotta sitten.

Alku oli hankalaa: kurjastakin kämpästä saa pulittaa huippuvuokran. Musiikkibisneksessä kilpailu on erityisen kova, virtuooseja löytyy joka lähtöön. Jameissa ahkerasti soittavan Jounin on onnistunut ujuttautua Pariisin muusikkopiireihin muun muassa koramestari Djeli Moussa Condén ansiosta. Jameissa ei koskaan tiedä kehen törmää, ja mihin seikkailuihin tapaaminen johtaa…

Guinealassyntyinen “koraisti”, joka on musisoinut sellaisten afrikkalaissoundin tähtien kanssa kuin Mory Kante ja Manu Dibango, on nykyisin myös Jouni Isoherrasen merkittävimpiä työnantajia. Mutta ammattimuusikkona hän taitaa tarvittaessa lähes minkä tahansa tyylilajin peruspopista ja metallista alkaen. Kaikkiaan hän on levyttänyt studiomuusikkona lähemmäs 30 levyä, ja kiertää nyt keikoilla ympäri Eurooppaa. Uusi Vuosikin vierähti Antwerpenissä.

Parempi näin: kun keikkoja kertyy tarpeeksi, muusikko pääsee Ranskassa niin kutsuttuun ‘intermittent’- kassaan. Ja kun laihojen lehmien aika koittaa, niin artisti saa eräänlaisen työttömyyskorvauksen. Ranska tukeekin Jounin mielestä loistavasti eri alan artisteja ja luovan työn ammattilaisia.

Jouni säveltää toki itsekin ja on lähinnä etiketeistä vapaan fuusion ystävä. Hän virittelee nyt myös vauhdilla omia musiikkiprojekteja. Mukana uusimmassa hankkeessa ovat Magda Kulpinska ja Anniina Lehtinen; molempien taustalla on klassinen koulutus, mikä helpottaa sävelkulkujen hiomista uusiin ulottuvuuksiin.

Ja illan edetessä, muusikoiden lämmetessä, vaatimattoman – ja hinnoiltaan edullisen- Sporttikuppilan jamit saattavat tarjota kiehtovan seikkailun uusiin äänimaisemiin, etenkin kun fuusio rikastuu afrikkalaisfolkin taitajilla.

[su_slider source=”media: 28970,28971,28972,28974,28973″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ arrows=”yes” mousewheel=”yes” autoplay=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

Café des Sports

94, Rue Menilmontant, 75020 Paris
01 46 36 48 18
Metro : Ménilmontant
Nettisivu

Djeli Moussa Condén konsertti legendaarisessa New Morning-salissa.

Muita Jounin suosimia jamipaikkoja Pariisissa:

Le Caveau des Oubliettes

Unohduksen synkeässä kellarissa voi nyt iloitella. Aiemmin, keski-ajalla, tässä kuninkaan ikiomassa yksityisvankilassa kidutettiin monarkian vastustajia. Nimi juontuu luukusta, minkä kautta toisinajattelijat syöstiin vankilan hyytäviin uumeniin, ja “unohdettiin” sinne. Kellarista johtaa salainen käytävä myös katakombeihin. Teemajamit keskiviikkona, torstaina ja sunnuntaina.

52 rue Galande, 75005 Paris
01 46 34 23 09
Metro: Saint Michel
Nettisivu

La Petite Halle

 Villetten puistossa sijaitsevaan paikkaan kannattaa tutustua jo erikoisen arkkitehtuurin takia. Trendikäs ravintola toimii entisen teurastamon tiloissa… Täällä groovaillaan tunnetusti korkeatasoisten muusikoiden tahdissa.

Parc de la Villette, 211 avenue Jean Jaurès, 75019 Paris
Metro: Porte de Pantin
Nettisivu

Madame Louis

Pariisin korskeimpiin asuinseutuihin kuuluvalla Ile-St-Louisilla sijaitsevan Madame Louisin fiinissä baarissa – aiemmalta nimeltään bar des beauxculs eli kaunisperseiden baari- jammaillaan useimmiten sunnuntaisin ja maanantaisin. Viinibaarin muhkeassa holvikellarissa.

1 Quai de Bourbon, 75004 Paris
01 40 51 05 05
Metro: Pont de Marie
Nettisivu

Autour de Midi et Minuit

Montmartren historiallisen kukkulan kupeessa sijaitseva perinteinen ravintola järjestää jazzille pyhitetyt jamit tiistaisin ja torstaisin – missäpä muualla kuin tunteikkaassa holvikellarissaan.

11 rue Lepic 75018 Paris
01 55 79 16 48
Metro: Blanche
Nettisivu

© Anneli Airaksinen

Montmartre: halpaa olutta ja boheemielämää

Turistivirroista rysineen pääsee Montmartrella vaivatta eroon lähtemällä seikkailemaan kukkulan lukemattomille pikkukujille. Tässä muutamia hyväksi havaittuja baarivinkkejä. Huomautettakoon kuitenkin, että kyseisiä kuppiloita yhdistää valitettavasti myös aitopariisilainen rähjäisyys mitä tulee käymälöiden kuntoon. Toisin sanoen Pariisin visiitille kannattaa aina varata mukaan pakka paperinenäliinoja; vessapaperi saattaa uupua fiineimmissäkin paikoissa.

Burqin baarin hämyistä charmia

Burcqin baari on oiva pysähdyspaikka Montmartren kierroksella. Piskuinen « Burq » koki melkoisen muodonmuutoksen reilu vuosi sitten, kun rahapulassa ollut Edson Castro sai luvan käyttää kuppilan tiloja osa-aikaisena ateljeenaan. Neljän euron viinilasillisen hintaan sisältyy periaatteessa pikkupurtavaa aperitiivi-aikaan. Asiakaskunta koostuu valtaosin paikallisista lorvailijoista ja monenkarvaisista taiteilijoista. Burqissa voi nyt myös aterioida. Baari on yhä noususuhdantaisen Edsonin kantakuppila, vaikka hän ei enää maalaakaan baarin tiloissa. Baarin hämyisessä alakerrassa on usein konsertteja.

Missä: 6, rue de Burq, metro Blanche

Marlusse et lapin

Täällä sitä saa: halpaa olutta ja silmänruokaa. Baari on hämyinen koppero, seinämaalit rapisevat – ja tunnelma huokuu Montmartrea aidoimmillaan. Futisfania, älykköä, dandya, runoilijaa, taidemaalaria, opiskelijaa,  äänekkäässä sekamelskassa. Marlusse on jaettu kahteen osaan ikivanhan vaatekaapin (!) avulla. Eli baarin takakammariin pitää kömpiä vaatekaapin kautta… Tuoppi tuhtia belgialaisolutta heltiää koko illan viiden euron hinnalla. Silmänruokaa puolestaan tarjoaa yhtä sutjakka kuin hymyileväinen baarimikko – joka entisessä elämässään hääri osakesijoittajana. Muuta ruokaa Marlussessa ei sitten saakaan.

Missä: 14 Rue Germain Pilon. Metro Pigalle

Les Canons ja Le Prohibido

Rue Durantinin ja rue Tholozén risteyksessä löytyvät erottomat kaksoset  Le Prohibido ja Les Canons (jonka nimi tosin on häilyväinen). Molemmat baarit ovat lähikorttelien asukkaiden suosiossa, turistit eivät niitä ole vielä valloittaneet. Heti kun ilmat sallivat baarien asiakkaat levittäytyvät istuskelemaan ympäröiville jalkakäytäville. Kirjavassa joukkiossa sekoittuu monenmoista taiteentekijää, viereisen Tertren aukion maalareita, sarjakuvapiirtäjiä, valokuvaajia, muusikoita. Äänekästä maailmanparannusta ja monimielistä huulenheittoa on mukava seurata myös jalkakäytäväperspektiivistä käsin.

Pikkuruinen ja pitkulainen Les Canons kätkee yläkertaansa lokoisan “vintin”, mistä käsin voi vaivihkaa tähyillä ympäröivää elämää. Ja vaikka vain ajatella. Mahdollisuus maukkaaseen ateriontiin. Jostain syystä Les Canons’in vessa ei ole graffittien peittämä.

Le Prohibidon tunnelma on rento. Gaetan, italialaisen hersyvä Lucia ja muut tarjoilijat tunnetaan ystävällisyydestään. Alkuillasta neljän euron viinilasillisen hintaan sisältyy monenmoista tapasta. Toisin sanoen baarista ei ole välttämätöntä siirtyä tuhdimpaan ruokapaikkaan. Sunnuntaisin Le Prohibidoon voi mennä täyttävälle brunssille. Peräsalista löytyy kirjoja.

Missä: Le Prohibido 34 rue Durantin    /     Les Canons 17 rue Tholozé Metro Blanche

Le Soleil de la Butte

Päivisin “kukkulan auringon” terassi tarjoaa oivallisen paikan auringonottoon aterioinnin ohella – turistien keskellä. Ruokalista ei omaperäisyydellään loista, mutta hinnat ovat korrektit. Ja ruokaa saa pitkin päivää aina yhteen saakka yöllä. Mutta keskiyön jälkeen Le Soleil de la Butte kokee varsinaisen muodonmuutoksen kun paikalliset juhlijat tulevat tänne jatkoille kuulun “viimeisen lasillisen” toivossa, sillä se on auki myöhempään kuin muut baarit, viikonloppuisin peräti aamunkoittoon asti. Tällöin brasserian alakerrassa pääsee myös karkeloimaan monenkarvaisten DJ:den tahdissa.

Missä: 32 Rue Muller. Metro Château Rouge

Chez Camille

Matkalla Montmartren kukkulan huipulle kannattaa levähtää Chez Camillessa. Jyrkän kadun kupeessa kyyhöttävä piskuinen, pienellä aurinkoterassilla varustettu kuppila on säilyttänyt suosionsa korttelin väen keskuudessa. Tunnelma on luppoisa, kuten hinnatkin. Chez Camille tunnetaan eritoten mojovista mojito-cocktaileistaan. Kuppilasta saa myös pikkupurtavaa. Elävää musiikkia. Iltaisin tungos saattaa olla melkoinen, sekä sisällä että ulkona. Jos paussin jälkeen ei enää jaksa kavuta kukkulan huipulle, viereiseltä Emile Goudeaun aukiolta avautuu hieno näkymä valojen kaupunkiin.

Missä: 8, rue Ravignan. Metro Abbesses

Le rendez-vous des Amis

Satavuotinen Le Rendez-vous des Amis tavoittelee uuden omistajansa myötä “aitoa” montmartrelaisuutta ja trendikkyyttä. Ontuvien puutuolien ja mosaiikkipöytien tilalle on tullut raflaavaa punaista muovia ja ruudullisia pöytäliinoja. Ajan patinoima baaritiski, vanhan viinin haju ja hämyinen ympäristö ovat kuitenkin jäljellä. Menneiden aikojen herkät taiteilijasielut ovat ehkä myös jättäneet jälkensä kahvilan ilmapiiriin, vaikka suuri osa entisistä oluthuuruisista kanta-asiakkaista onkin kaikonnut muualle. Mutta tämän historiallisen kohtaamispaikan sijainti on erinomainen: kivenheiton päässä kansaa kuhisevalta Sacré-Coeuriltä, iso terassi aurinkoisella ja rauhallisella paikalla, minne eksyvät vain harvat turistit. Pikkupurtavan lisäksi täällä tarjoillaan myös munakkaita ja hampurilaisia. Olutta saa happy hours -hintaan kuuden ja kahdeksan välillä.

Missä: 23 rue Gabrielle. Metro Abbesses

© Anneli Airaksinen

[su_slider source=”media: 23108,23719,23110,6864,6865,6866,6867″ limit=”18″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″]

Nuit Debout tai République-aukion kiihkeät yöt

Kaikki alkoi 31. maaliskuuta anno domini 2016. Kaupungille levitetyissä Nuit Debout°-julisteissa luki « Minä olen paperiton, pätkätyöläinen, Goodyear, Air France, kansalaisaktivisti, maanviljelijä, luonto …». Rahan globalisoitunutta ja entistä ahneempaa hirmuvaltaa vastustavat kansalaiset kokoontuivat tuona yönä ensimmäistä kertaa Pariisin République-aukiolle.

Aukiota hallitsee valtaisa Marianne-patsas, joka symbolisoi paitsi tasavaltaa myös Ranskan suuren vallankumouksen rupsahtaneita ihanteita; vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoisuutta. Kaikki suurmielenosoitukset suuntavatkin jossain vaiheessa République-aukiolle, olipa protestiliikkeen takana mitkä tahansa vaikutteet homoavioliitoista alkaen.

“Kaikki suurmielenosoitukset suuntavatkin jossain vaiheessa République-aukiolle, olipa protestiliikkeen takana mitkä tahansa vaikutteet homoavioliitoista alkaen.”

Aukio symbolisoi pariisilaisten kapinamielisyyttä, samalla kun siihen liitetään vastedes yksi lähihistorian ankeimmista luvuista. Kaupungin synkistäneiden verilöylyjen jälkeen pariisilaiset kokoontuivat spontaanisti aukiolle kunnioittamaan lähikorttelissa surmattujen terrorismin uhrien muistoa. Kynttilöitä, kukkia, runoja, iskulauseita … Marianne-patsaan edessä hiljennytään nyt terrorismin uhrien muistoksi.

Mutta aukiolla kapinamieli kukoistaa. Ensimmäistä Nuit Debout -yötä on seurannut liuta enemmän tai vähemmän kyynelkaasunhajuisia öitä ja päiviä… Mellakkapoliisi valvoo; silti joskus vimmaiseksikin äityvä liikehdintä jatkuu République-aukiolla.

[su_slider source=”media: 22198,22212,22208,22207,22206,22205″ limit=”51″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

Vakavamielistä happeningiä

Huumoria ja iskulauseita. Ihmisrykelmiä. Kiihkeitä puheita. Ilmassa on anarkistisen kansalaisjuhlan tuntua. Poliitikkojen kaksinaamaista valtapeliä kaihtavan liikkeen organisaatio on yhtä löyhä ja häilyväinen kuin sen tavoitteet ovat moninaisia. Yhtymäkohtia löytyy sekä  Occupy Wall Streetiin että espanjalaisen Podemos-puolueen arvomaailmaan.

Tafta-sopimus, hallituksen säästötoimet, open data, suuryritysten demokratianvastainen lobbausvalta, uuden työlain kaataminen, tieteen mielekkyys, luonnonsuojelu, spesismi… Ihmiset kokoontuvat vapaasti väittelemään eri teemojen ympärille. Asioista päätetään yhdessä neuvottelemalla ja äänestämällä kuten muinoin Ateenan agorassa ainakin. Kaikilla on oikeus osallistua keskusteluun. Megafoneista on tietenkin hyötyä debateissa, jotka kiihtyvät joskus kovaäänisiksi.

“Mellakkapoliisin pamppu ja kyynelkaasut eivät tee eroa turistin ja kansalaisaktivistin välillä. Eli jos vaikuttaa siltä, että jossain päin aukiota tunnelmat kuumenevat, on parasta poistua paikalta välittömästi.”

Pienin yhteinen tekijä Nuit Debout -aktivismille lienee maapallon elinehtoja nakertavan yltiöliberalismin vastaisuus: ikiliikkujaa ei ole vielä keksitty ja jatkuva taloudellinen kasvu on aritmeettinen mahdottomuus rajallisessa maailmassa. Tämä on fakta, vaikka valtavirran taloustieteilijöiden harrastamassa hartaassa uuskielessä toisin väitetään, kiteytti puheessaan Frédéric Lordon, yksi Ranskan näkyvimmistä ei-ortodoksisista ekonomisteista.

Reilu kolmannes Nuit Debout -aktivisteista on noin kolmekymppisiä, korkeastikoulutettuja miehiä. Valtaosa on niin kutsuttuja köyhälistöälykköjä eli työttömiä tai alipalkattujen pätkätöiden karvaassa kierteessä.

Nyt humanistisen arvo-maailman ja intellektuellien ryydittämä Nuit Debout haluaa viritellä muuallekin Eurooppaa vastaavaa ruohonjuuritason liikehdintää. Tiedostaminen kun on ensi askel vapauteen… Seuraavaksi internationalismin rajapyykiksi on merkitty 15. toukokuuta. République-aukiolla vellovaa Nuit Debout -liikettä on ehditty jo luonnehtia ranskanmaan ensimmäiseksi merkittäväksi post-marxilaiseksi yhteiskunnalliseksi protestiliikkeeksi…

°Nuit Debout merkitsee kirjaimellisesti yötä pystyssä, yötä jolloin ei nukuta.

Place de la République,
Metro : République
nuitdebout.fr
www.convergence-des-luttes.org

 
© Anneli Airaksinen

[su_slider source=”media: 22204,22203,22202,22201,22200,22199″ limit=”51″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

 

http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109

Kotikosmetiikan supermarket Pariisissa

« Olen todellakin sen arvoinen » hehkuttaa ikivihreässä mainoksessaan ranskalainen kosmetiikkajätti. Siis minkä arvoinen ? Ehkä ainakin sen, ettei vaali kauneuttaan hinnalla millä hyvänsä. Tai siis syynää sillä silmällä, mistä aineksista ihmeitätekevä ryppyvoide on ruukattu…

Kosmetiikkateollisuudella on käytössään yli 10 000 ainesosaa, joten työsarkaa riittää aineiden turvallisuuden tutkijoille, etenkin kun niiden yhteisvaikutuksista pitkällä tähtäimellä on hyvin vähän tietoa. Mitkä sitten ovat kosmetiikkatuotteiden mahdolliset terveys- ja ympäristövaikutukset ?

Viime vuosina tutkittua tietoa on pulppunut julkisuuteen myös Ranskassa. Kuluttajajärjestö “60 millions de consommateurs” julkaisi lokakuussa 2015 tutkimuksen yleisesti käytettyjen kosmetiikkatuotteiden sisältämistä epäilyttävistä aineyhdistelmistä. Yli puolet eli 43 purnukkaa sisälsi ei-toivottuja ainesosasia: monenmoisia hormonaalisia haitta-aineita, vähintään allergioita aiheuttavia parabeenejä, luontoon keräytyviä, ei biohajoavia silikooneja ja ftalaatteja… vallan tasavertaisesti, sillä eroa ei löytynyt hintavan merkkituotteen tai supermarketin halpamerkin väliltä !

Ei ihme, että yhä useampi ranskalainen on nyt kääntynyt kotikosmetiikan kuluttajaksi. Pariisin latinalaiskorttelissa vajaa kaksi vuotta sitten avattu luonnonkosmetiikan raaka-aineita myyvä Aroma-Zone on pullollaan uteliaita asiakkaita aamusta iltaan.

Ahaa, aha-happoa… ?

Aroma-Zonen tuotevalikoima on häkellyttävän laaja, valtaosin luomua tai peräisin reilusta kaupasta: kymmenittäin raakapuristettuja öljyjä, kasvisrasvoja, eteerisiä öljyjä enemmän tai vähemmän eksoottisista kasveista. Lukematon määrä jännittäviä kasviuutteita pulvereina ja nestemäisessä muodossa, monenmoisia luonnonhajusteita … resveratrolia, hyaluroonihappoa, sun muita aha-aha hedelmähappoja.

Eläinperäisiä tai geenimanipuloituja aineksia ei eettisyyteen panostavasta Aroma-Zonesta löydy. Hyllyiltä ei myöskään löydy eläinuhreja vaatineita kosmeettisia ainesosasia – Aroma-Zone vastustaa eläinkokeita. Myyjiä aromarikkaassa supermarketissa ei pahemmin näy, sen sijaan luonnonrohtoihin erikoistunut farmaseutti antaa neuvoja erilaisiin droppeihin, jotka tepsivät monenmoisiin pikkuvaivoihin.

“Luonnollinen” ei tietenkään tarkoita, että kyse on välttämättä riskittömästä uutteesta, etenkin allergiaherkälle iholle. Tämän vuoksi Aroma-Zone kehottaa kokeilemaan ensin pienelle ihonalueelle tuntemattomia kosmetiikka-aineksia. Etenkin voimakkaita eteerisiä öljyjä kannattaa käyttää hillityn hallitusti, vain muutama tippa kerrallaan, eikä suoraan iholle…

Tästä kotikosmetiikan eettisestä supermarketista löytyy myös melkoisesta tuoksukirjosta alkaen valmiiksi blandattuja voiteita, hiustenhoitotuotteita, shampoita, jotka voi räätälöidä mieleisekseen omilla löydöillään. Ranskankieliset kirjaset avittavat kotikosmetiikkaan tutustumista. Tuotteita voi ostaa myös netistä, tosin tuoteselosteet ovat nekin ainoastaan ranskaksi… mutta toki vääntyvät helposti englanninkieliseen muotoon automaattikäännöksillä.

Kotikosmetiikka tulee huomattavasti halvemmaksi kuin tuotekehittelyn, markkinoinnin ja voittojen maksimoinnin kallistamat kosmetiikkateollisuuden mikstuurat. Voi olla myös varma siitä, että luonnon omat raaka-aineet hajaantuvat itsestään, eivätkä keräänny ympäristön tai kehon rasitteeksi kuten esimerkiksi synteettiset silikonit tai falaatit.

Ja ne eivät taatusti ole osasyyllisiä esimerkiksi koralliriuttojen vaalenemiseen ja kuolemaan kuten muun muassa aurinkovoiteissa ja monen monissa kasvovoiteissa piilevät kemialliset UV-filtterit, joilla on semmoisia kivoja nimiä kuin PABA, titanium dioxide, benzyl salicylate tai butylmethoxydibenzoylmethan…

Niin, olen todellakin sen arvoinen. Kuten jälkeläisenikin.

[su_slider source=”media: 12697,12696,12695″ limit=”5″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ arrows=”yes” autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

www.aroma-zone.com

25 Rue de l’École de Médecine, 75006 Paris

© Anneli Airaksinen

 

Pariisi-opas

[the_grid name=”Pariisi”]

Pariisi-blogi

[the_grid name=”Pariisi-blogi”]

Ranska-opas

[the_grid name=”Ranska”]

Kun eettinen gourmetruoka rantautuu Ranskaan…

Kuva: Ihminen on yksi tunteva eläinlaji muiden tuntevien eläinlajien joukossa. © Tripsteri/Anneli Airaksinen

Ranska on lihakulinaristien toivemaa: äidinmaidon mureuttamaa karitsankäristystä, haaleita vasikanaivoja salaattipedillä, timjamiliemessä marinoitua vuohenpienokaista… Unohtamatta tietenkään aikuisista yksilöistä loihdittuja monenmoisia gourmetruokia. Ja maan tunnetuimpiin vientituotteisiin lukeutuvaa hanhenmaksaa. Kyseinen perinneherkku tuotetaan pakkosyöttämällä hanhet niiden lyhyen elämän aikana ruokatorveen työnnetyn putkiruokinnan avulla; ihmisten kohdalla tämä vastaisi noin 40 litran päivittäistä pakkoannosta.

Toisin sanoen Ranska ei ole niittänyt mainetta kasvisruokailijaystävällisenä maana. Perinteiden vaalijoita suututtavat vegeruokien haikailijat, ja aito lihisranskis vaientaa orastavan omantunnon soimaukset vetoamalla poikkeuksetta porkkanan tuskanhuutoihin kun se tapetaan…

Eläinautomaatista mielifobian uhriksi

Mutta nyt kartesiolaisuuden sublimoimassa ihmisoikeuksien kehdossa on virinnyt keskustelu eläinten oikeuksista, minkä myötä myös vegetaristeihin suhtaudutaan entistä myönteisemmin. Esimerkiksi maailman suurimpiin tiedekeskuksiin lukeutuva Villette eli Cité des sciences on valinnut uuteen konferenssiohjelmaansa laajan kokonaisuuden nimeltään Les révolutions animales (eläinten vallankumoukset).

Biologien ja juristien ohella, tieteenfilosofeja on kutsuttu luennoimaan Villetteen uljaasta uudesta eläimestä. Eläin ei enää olekaan nykytutkimuksen valossa aikaan ja paikkaan sidottu, vaistojensa ohjaama olento. Karvainen, sulkainen (ja suomuinenkin) mieli on osoittautunut yllättävän monivivahteiseksi, hokseliaaksi, jopa empaattiseksi… eikä kyse ole pelkästään lemmikkieläimistä, vaan apinoista, korpeista, norsuista, mustekaloista, valaista, sioista, lehmistä, lampaista, rotista, hiiristä… YK tunnusti virallisesti eläinkulttuurien olemassaolon eli opitun tiedon välittämisen sukupolvelta toiselle vuonna 2014.

Melkoinen takinkäännös. Tieteeseen vahvasti vaikuttanut ranskalaisfilosofi René Descartes’han väitti aikoinaan, että eläimet eivät olleet edes tuntevia olioita. Kyseinen suuri ajattelija (joka olisi varmaankin leimattu psykopaatiksi nykymaailmassa) rakensi länsimaista tieteellistä maailmankuvaa paloittelemalla vuosien ajan innokkaasti muun muassa eläviä koiria luentojensa aikana. « Eläinautomaattien » tuskanhuudot Descartes rinnasti ruosteisen oven narinaan. Rationaalisuuteen rinnastettu kartesiolaisuus kummittelee yhä  ranskalaistenkin kollektiivisessa tajunnassa, samalla kun se on pimittänyt valtaisan määrän tietoa eri eläinlajien todellisista kyvyistä, aisteista ja tuntemuksista.

Uudet ajat, uudet tuulet. Nyt ranskankieleen on jopa kotiutumassa uudissana “mentaphobie” eli mielifobia, joka tarkoittaa pakonomaista tarvetta kieltää eläimiltä tietoisuus. Etenkin monet tutkijat kuuluvat tähän kastiin. Debatti muistuttaa ajoista, kun erirotuisilta ihmisiltä evättiin sielu. Vastaavalla tavalla pohdittiin pitkään ja hartaasti, onko naisilla sielu. Tai pikkuvauvoilla, mikä oikeutti vielä 80-luvulla vauvojen leikkaukset ilman nukutusta. Mutta oletettu tietoisuuden puute oikeuttaa myös koe-eläimien ja teuraseläimien mielettömän raakamaisen kohtelun…

Lihatiskin karmea ristiriita

Jos kerran eläin on nyt paljastunut tuntevaksi olennoksi, niin miksi ihmeessä siltä evätään kaikkinainen psyyke, pohti tiedekeskuksessa luennoinut tieteenfilosofi Thomas Lepeltier. Ja vastasi itse omaan kysymykseensä:

« Eläinten julma kohtelu on osa sivilisaatiotamme. Toisaalta olemme yhä useammin tietoisia eläinten kärsimyksistä, mikä vaivaa meitä… siksi säädetään uusia lakeja eläinten suojelemiseksi. Tiedostamisesta huolimatta julmuus eläimiä kohtaan ei ole koskaan ollut yhtä laajamittaista. Tarkoitan kammottavia olosuhteita, missä yhä kasvava määrä eläimiä kasvatetaan ja teurastetaan… »

« Tämä ristiriita on mahdollinen ainoastaan siksi että valtaosa kanssaeläjistämme ei näe, tai kieltäytyy näkemästä, mistä tuntevasta ja tiedostavasta olennosta kaupan liha on peräisin. Teuraseläimet joutuvat kärsimään satojen, jopa tuhansien kilometrien matkan tiukasti yhteen pakattuina, ja kuljetuksen aikana monet eläimet loukkaantuvat kivuaalisti. »

« Oletteko tunteneet sen tuskaisen hajun, joka leviää ympäristöön teurasrekkojen ohikulkiessa? Oletteko nähneet mikä ilme eläimillä on kuoleman odotushuoneissa, missä ne joutuvat viettämään joskus useampikin päiviä ennen kuin ne tapetaan. Ja ne tietävät tasan tarkkaan, mikä kohtalo niitä odottaa… »

Kuten monet muutkin eläinoikeuksien puolestapuhujat, Lepeltier kannattaa erityisten valvontakameroiden asentamista teurastamoihin. Näin eläinaktivistien ei tarvitse mennä kuvaamaan niitä salaa, kuten hiljattaisen Alés’in teurastamon skandaalin kohdalla tapahtui.

Mediaa ja mieliä pöyristyttäneen, perinneherkkujen julmista ja sadistisista kulisseista kertovan videon julkistamisen jälkeen ränsistynyt teurastamo joutui lopettamaan toimintansa lokakuussa.

Tiedekeskuksessa puitiin myös tulevaa Pariisin suurta ilmastokonferenssia jatkuvasti kasvavan lihantuotannon kannalta. Se on vesisyöppöä, lisää luonnon monimuotoisuutta tuhoavien yhden kasvin rehuviljelmien määrää ja on maailmanlaajuisesti liikennettäkin merkittävämpi kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Tuottaa kilo naudanlihaa vaatii kymmenen kiloa kasviksia.

Kaikkialla hääräävistä lihalobbareista huolimatta, kasvisruokailu on siis yleistymässä myös ranskanmaalla. Nyt jopa muutama koulu on suuren porinan jälkeen uskaltautunut ehdottamaan yhden kasvisruuan ruokalistallaan.

Ja niin, symbolista sinänsä, Révolutions animales  järjestetään Euroopan suurimmaksi kaavaillun jättiteurastamon tiloissa. Tiedekeskuksen paikalla toimi aikoinaan Villetten teurastamo, missä virtasi teuraseläinten veri aina 60-luvun loppuun saakka.

Cité des sciences: Révolutions animales

Pariisin parhaat kasvisruokapaikat

Thomas Lepeltier, La révolution végétarienne, éditions Sciences humaines 2014

David Chauvet, Contre la mentaphobie, éditions L’âge d’homme 2014 (uusintapainos tulossa)

[su_slider source=”media: 11749,11751,11752,11756,11850″ limit=”9″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

© Anneli Airaksinen

 

http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109