Huulipunaa ja huumeorgioita Père Lachaisen hautausmaalla

Kuva: Père Lachaisen hautausmaa. © tripsteri.fi / Anuliina Savolainen

Voi varakreivitär Bertillon parkaa! Hänen 1800-luvun asumuksensa on ränsistynyt ja kasvaa koiranputkea, kun uudet tulokkaat kiiltävissä kivirakennuksissaan saavat vielä kukkiakin lahjaksi. Julkkiksista puhumattakaan, heidän luonaan on jatkuva väenpaljous.

Père Lachaise -hautausmaa Pariisissa on kuin pieni kaupunki. 70 000 hautapaikan asukkaisiin mahtuu rokkitähteä, tutkijaa, porvarisperhettä, spiritismin perustajaa ja kabareetanssijaa.

Pariisin syrjämillä sijainnut hautausmaa otettiin käyttöön vuonna1803. Nykyään se on yhtä kallis kuin haluttu hautapaikka ja eräs Pariisin omalaatuisimmista nähtävyyksistä.
Vieraat eivät aina anna kuuluisuuksien nukkua rauhassa. Hautausmaan hoitajille on aiheuttanut  päänvaivaa etenkin Doors-yhtyeen keulahahmon Jim Morrisonin hauta. Pariisilaishotellin kylpyhuoneeseen kuolleen Morrisonin haudasta tuli okkultismin, huumeorgioiden ja ilkivallan kohde. Teoriat lavastetusta kuolemasta innottivat faneja ja hauta yritettiin useaan otteeseen avata. Fanit saatiin kuriin vasta kun kummulle kannettiin kivi ja aitaukset ja vartijat sen ympärille.

Puuvanhusten varjostamat, kiemuraiset polut vievät unohdettujen tähtien ja sammalen alle hautautuneiden kreivitärten luokse.

Vieraiden tottelemattomuus ärsyttää myös kirjailija Oscar Wilden pojanpoikaa, joka hoitaa tämän hautaa. Elinaikanaan irlantilaissyntyisen Wilden homoseksuaalisuus ja kärkevä kieli herättivät närää, mutta nyt dandyn suuri muistokivi on vaalenpunainen suudelmista. Ja huulipunan rasva ei lähde kivestä sitten millään.

Tragedioita ja mietiskelyä

Mitä traagisempi kohtalo, sitä suositumpi vainaja. Kaikkein kauneimmat kukat löytyvät Chopinin haudalta. Puolasta Ranskaan muuttanut säveltäjänero kuoli vähävaraisena ja vain 39-vuotiaana tuberkuloosiin vuonna 1849. Urbaanilegenda kertoo, että kukkapilven Chopinin haudalle tuo köyhä puolalaismies. Chopinin sydän on kuljetettu hänen toivomuksensa mukaisesti Varsovaan.

“Pariisin varpunen” Edith Piaf löytyy Edith Giovanna Gassion -nimellä. Vaikka kirkko kiersi katoliseen makuun turhan epäsovinnaiselta Piafilta oikeuden hautamessuun, hänen kunniakseen järjestetty hautajaissaattue veti satojatuhansia surijoita kaupungin kaduille vuonna 1963.

Père Lachaiseen on haudattu myös 41-vuotiaana kuollut Marie Trintignan. Suositun näyttelijättären elämä loppui Vilnassa vuonna 2003 pahoinpitelyn seurauksena. Pahoinpitelijä oli hänen poikaystävänsä, kuulun Noir Désir -yhtyeen laulaja Bertand Cantat.

Père Lachaisella voi keskittyä myös kuljeskeluun. Mielikuvitusta kiehtovat hautapatsaat huokuvat tarinoita menneistä ja puuvanhusten varjostamat, kiemuraiset polut vievät unohdettujen tähtien ja sammalen alle hautautuneiden kreivitärten luokse.

Metro: Père Lachaise

[su_slider source=”media: 6140,6139,6138,6137″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ speed=”5000″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

Lue lisää:
Pariisin nähtävyydet
Itä-Pariisi

© Anuliina Savolainen
http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109

Nykytaiteen keskuksia Pariisissa

Megaluokan installaatioita, toisiin sfääreihin vieviä näyttelykokonaisuuksia, mielen räjäyttäviä kuvia. Pariisi tarjoaa nykytaiteen ystäville parastaan. Näillä osoitteilla pääset jo pitkälle!

Pompidou-keskus

Pariisin näkyvin nykytaiteen museo, jossa tosin on esillä myös mittavat modernin taiteen kokoelmat. Yleensä ainakin pari Pompidou-keskuksen näyttelyistä keskittyy putipuhtaaseen nykytaiteeseen – näyttelyitähän siellä on yleensä monia kerrallaan. Putkihökötykseen siis! Muista, että pariisilaiset tuntevat paikan nimellua Beaubourg – ympäröivän korttelin mukaan. Jotkin suurnäyttelyt ovat auki torstaisin yhteentoista.

 Missä. Place Georges Pompidou–4.arr. Metro Rambuteau / Châtelet / les Halles
 www.centrepompidou.fr

Lue lisää: Centre Pompidou

Palais de Tokyo

Tuolille lössähtänyt kymmeniä lyijykyniä nysäksi pistanyt hullu kynänteroittaja on Taiteilija. Hän suorittaa performanssia ‘Tokion palatsissa’, missä toimii yksi Pariisin rohkeimpia nykytaiteen keskuksia. Palais de Tokyo sijaitsee keskellä kaupungin arvokkaimpia kortteleita. Siitä tuli Euroopan suurin nykytaiteen keskus vuonna 2012, kun se laajeni 8000 neliöstä 22 000 neliöön. Monsieur Bleu -ravintolan brunssilla keikaroi Pariisin hipsterikerma. Suljettu maanantaisin

 Missä. 13 av du Président Wilson – 16. arr. Metro Iéna, Alma-Marceau Bussit 63, 72, 82, 92
 www.palaisdetokyo.com

Fondation Cartier

Juuri 30 vuotta täyttänyt Fondation Cartier on Montparnassen kaupunginosan nykytaidehelmi. Jean Nouvelin suunnittelemassa lasitalossa nähdään hyvin suunniteltuja näyttelyitä nykytaiteen laajalta alalta. Esillä ovat olleet muiden muassa muotoilijat Ron Arad ja Jean-Pierre Raynaud, David Lynche, Patti Smith ja Agnès Varda. Sisäpihalla sijaitsee myös rento kahvila. Fondation Cartier järjestää lisäksi Soirées Nomades -iltamat, joissa voi osallistua poikkitaiteellisiin tempauksiin. Suljettu maanantaisin. Sisäänpääsy alle 10 euroa, ilmainen keskiviikkoisin klo 14-18.

  Missä. 261 boulevard Raspail – 14. arr. Metro Raspail / Denfert-Rochereau
 fondation.cartier.com

Jeu de Paume

Hienolla paikalla Tuileries’n puiston kupeessa oleva Jeu de Paume tarjoaa hyviä nykytaiteen näyttelyitä erityisesti valokuvan ja liikkuvan kuvan aloilta. Suljettu maanantaisin. Sisäänpääsy kympin hujakoilla.

Missä. 1 place de la Concorde – 1. arr. Metro Concorde
www.jeudepaume.org

104

Monikulttuurisessa Criméen korttelissa sijaitsevan Pariisin kaupungin omistaman kulttuuritilan tavoitteena on tulla taiteiden risteykseksi. Se tarjoaa residenssejä, studioita ja ateljeita, vierailijoille on näyttelyä, konsertteja, kahvilaa, gallerioita, ravintola ja hieno kirjakauppa. Mahtipontinen tila toimi muinoin kaupungin hautaustoimistona. Hieno paikka on jo itsessään visiitin arvoinen. Avoinna ma-pe.

Missä. Itä-Pariisissa osoitteessa 104 Rue d'Aubervilliers - 19. arr. Metro Stalingrad /Crimée / Riquet
www.104.frs

Galerie la Maison Rouge

Maison Rouge on nykytaiteen tukemiseksi perustettu säätiö, jonka yli 1 000 neliömetrin tiloissa näkee vaihtuvia, hyviä ja kattavia näyttelyitä. Sisällä myös ihana luomukahvila. Liput alle kympin. Kiinni ma-ti.

Missä. 10, bd de la Bastille – 12. arr. Metro Bastille / Quai de la Rapée
www.lamaisonrouge.org

Fondation Louis Vuitton

Louis Vuitton -säätiön lahja Pariisille: syksyllä 2014 avattu nykytaiteen keskus, joka on näkemisen arvoinen jo arkkitehtuurinsa takia. Nimekäs Frank Gehry on suunnitellut Bois de Boulognen metsikön kulmille futuristisen, joka suuntaan siipeilevän lasirakennuksen. 11 galleriaa, 11 700 neliömetriä ja 350 paikan auditorio. Avajaiset kestivät viikkoja ja niihin kuului performansseja, videotaidetta, installaatioita ja Daft Punkin heti kättelyssä loppuunmyytyjä konsertteja. Keväällä 2015 luvassa lisää. Pysytelkää kuulolla!

Missä. 8, Avenue du Mahatma Gandhi, Bois de Boulogne - 75116 - Paris. Lähimmät asemat: Porte Dauphine, Porte de Neuilly
www.fondationlouisvuitton.fr

Lue lisää:
Pariisi – Museot ja muut kulttuurikeskukset
Pariisin nähtävyydet – Centre Pompidou
© Anuliina Savolainen

Pariisin parhaat pikkumuseot

Pariisin isojen museokeskusten varjoissa piilee suloisia pienempiä museoita, joissa voi huoletta nauttia taiteesta, runoudesta, romanttisesta elämästä, erotiikasta ja jopa viinistä.

Musée Picasso

Kenelle: Taiteen, Picasson ja arkkitehtuurin ystäville. Syksyllä 2014 jättiremontin jälkeen avattu Picasso-museo on ehdottomasti käymisen arvoinen! Se sijaitsee komeassa 1600-luvun yksityispalatsissa. Kokoelmiin kuuluu neljännes Picasson teoksista sekä töitä taiteilijan henkilökohtaisista kokoelmista.
Liput 11 €
Tiistaisin suljettu.
http://www.musee-picasso.fr
Missä: Hôtel Salé – 5 rue de Thorigny – 3. arr. Metro Saint-Paul / Saint-Sébastien Froissart / Chemin Vert

Musée Zadkine

Kenelle: Rauhaa ja veistotaidetta rakastaville. Kuvanveistäjä Ossip Zadkine eli ja työskenteli tässä talossa kuolemaansa (1976) asti. Pieni museo esittelee läpileikkauksen Zadkinen tyylisuuntien kehityksestä primitivismistä kubismiin. Kuulut Femme à l’Eventeil eli Nainen ja viuhka (1923 ) sekä La Belle Servante, Kaunis palvelijatar (1923) ovat ihailtavissa suloisessa museossa, jossa on kiva, hiljainen pieni puutarhakin. Peruskokoelma ilmainen, vaihtuvat näyttelyt noin 5 €
Missä: 100 bis rue d’Assas – 6. arr. Metro Vavin, RER Port Royal

Musée Rodin

Kenelle? Ajattelijoille, veistosharrastajille ja unelmoijille. Musée Rodinissa ovat esillä ranskalaisen kuvanveistäjän Auguste Rodinin (1840–1917) tunnetuimmat työt Le Penseur, Le Baiser ja L’Age d’Airain sekä maalauksia, keräilyesineitä ja otteita kirjeenvaihdosta muun muassa Rainer Maria Rilken, Henry Matissen ja Camille Claudelin kanssa. Peruskokoelman lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä. Museon puutarhassa voi vaeltaa kuuluisien patsaiden joukossa euron-parin hintaan. Aurinkoisina päivänä sen romanttinen ulkoilmakahvila on oiva pysäkki.
Museo ja kauppa 10–17.45 (puisto sulkeutuu klo 18), kiinni maanantaisin
Sisäänpääsy museoon 7 €. Ilmainen alle 18-vuotiaille.
www.musee-rodin.fr
Missä: 79, rue de Varenne – 7. arr. Metro Varenne, Invalides ou Saint-François-Xavier. RER: Invalides

Musée Marmottan Monet

Kenelle: Impressionismista kiinnostuneille ja kaikille muillekin. Impressionistisia maalauksia kokoelmia sekä maailman suurin Claude Monet -kokoelma. Myös kiinnostava kokoelma Camille Pissarron ja Jean Renoirin kaltaisten impressionistien töitä. Lue lisää täältä:
Päiviä Pariisin historiasta –> 1874 Impressionismi syntyy
Suljettu maanantaisin
Liput 11/6 €, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi
www.marmottan.com
Missä: 2, rue Louis-Boilly – 16. arr. Metro Muette, RER Boulainvilliers

Musée de la vie romantique

Kenelle: Pigallen väsyttämille, klassisen musiikin ja romanttisen elämän ystäville, kahvilavieraille, rakastavaisille. Romanttisen elämän museon koti ”La Maison Chaptal” oli 1700–1800-luvun vaihteessa kaupungin taide- ja älykköpiirien kantapaikka. Taidemaalari-kuvanveistäjä Ary Schefferin (1795–1858) kodin vakiovieraita olivat Chopin, Georges Sand ja Dickens. Museon kokoelmista löytyy kaikenlaista heidän elämäänsä liittyvää maalauksista pikkuesineisiin ja kirjeisiin. Sisäpihalla on ihana teesalonki. Vaikka Pigallen turisteja ja seksikauppoja pursuava kortteli on aivan kulman takana, tuntuu, että sinne on ikuisuuksien matka.
Suljettu maanantaisin
www.paris.fr/loisirs/musees-expos/musee-de-la-vie-romantique
Missä: Hôtel Scheffer-Renan-palatsissa salaisella sisäpihalla osoitteessa 16 rue Chaptal – 9. arr. Metro Saint-Georges, Blanche tai Pigalle

Le Bal

Kenelle: Valokuvan ja dokumenttitaiteen harrastajille sekä kirjahulluille. Valokuvaan, videotaiteeseen, elokuvaan ja uuteen mediaan erikoistunut Le Bal syntyi vanhan tanssihallin paikalle vuonna 2010. Siitä tuli heti valokuvanharrastajien lempiosoite. Paikan takana on kuuluisa valokuvaaja Raymond Depardon ja muita nimekkäitä vaikuttajia. Mielenkiintoisia vaihtuvia näyttelyitä, debatteja, seminaareja ja performansseja. Kaiken kruunaa kiinnostava kirjakauppa täynnä valokuva- ja taidekirjoja sekä moderni ravintola-kahvila.
Missä: 6, Impasse de la Défense – 18. arr. Metro Place de Clichy
01 44 707 550
www.le-bal.fr

LA MEP

Kenelle: Valokuvaharrastajille. Maison Européenne de la Photographie on tunnettu erittäin laadukkaista valokuvaan liittyvistä näyttelyistään. Vanhan yksityispalatsiin tiloissa vaikuttava museo on myös rauhan saareke Marais’n hulinan keskellä. Museossa on yleensä  meneillään monta teemanäyttelyä samaan aikaan. Virikkeitä saa myös videoteekistä, kirjastosta ja auditoriosta.
Missä: 5–7 rue de Fourcy – 4. arr. Metro Saint-Paul/ Pont-Marie
Ke–su 11–20, ma ja ti suljettu
www.mep-fr.org

Musée de l’Erotisme

Kenelle: Uteliaille, tiedonnälkäisille, eroottisesta historiasta kiinnostuneille – ja kaikille muille Pigallen-kulkijoille. Moulin Rougen lähellä, Pariisin eroottisen yöelämän sydämessä  tönöttää erotiikkamuseo. Nolostuttamisen ja hämmentämisen sijaan se tarjoaa näytteille monipuolisen kokoelman eroottista taidetta vuosisatojen takaa aina tähän päivään asti. Sen seitsemässä kerroksessa voi ihailla tai kauhistella kaikenkarvaisia eroottisia esineitä, maalauksia, kortteja, valokuvia ja veistoksia. Auki kahteen asti yöllä. Peruskokoelmien lisäksi vaihtuvia näyttelyitä.
Aikuiset 9 €
www.musee-erotisme.com
Missä: Osoitteessa 72 bd de Clichy – 18. arr. Metro Blanche

Musée du Vin de Paris

Kenelle: Viinin ystäville ja herkuttelijoille! Keskiaikaisessa viinikellarissa sijaitseva sympaattinen viinimuseo esittelee viinin historiaa, viininteon tekniikkaa sekä viiniin liittyviä tarinoita. Kokoelmissa on runsaasti esineitä. Kassalta saa englanninkielisen vihkosen, johon tekstit on käännetty. Sisäänpääsyn hintaan (reilu kymppi) sisältyy lasi talon viiniä. Se nautitaan kierroksen jälkeen museon yhteydessä sijaitsevassa upeassa holvimaisessa viinibaarissa. Museoon kuuluu myös ravintola, jonka lounaan hintaan sisältyy museokierros. Lounasmenu maksaa noin 23 euroa. Suljettu maanantaisin
www.museeduvinparis.com
Missä: Rue de Eaux/ 5 Square C. Dickens – 16. arr. Metro Passy

© Anuliina Savolainen

Pariisin parhaat kasvisruokapaikat

Vaikka perinteinen ranskalainen keittiö on liha- tai vähintäänkin kalapainotteista, nykyään Pariisista löytyy monia kasvissyöjien makuun muokattuja ruokapaikkoja. Ne ovat saaneet vaikutteita niin ranskalaisesta gastronomiasta, itämaisista erikoisuuksista kuin newyorkilaisista terveystrendeistäkin. Tavallisesti kasvisruoka ja luomu kulkevat käsi kädessä.

Bob’s Juice Bar ja Bob’s Kitchen

Vegepihvejä ja -patoja, tyylikkäitä lehtiä, suussa sulavia muffinsseja, eksoottisiinkin muotoihin taipuvia kasvisherkkuja, keittoja ja smoothieita. Bobin pienet terveysbaarit ovat nousseet eettistä ja luonnomukaista elämää etsivien pariisilaisten suureen suosioon.
Missä? Bob’s Juice Bar: 15, Rue Lucien-Sampaix – 10. arr. Metro Jacques Bonsergent
Bob’s Kitchen: 74 rue des Gravilliers, 3. arr. Metro Arts et Métiers
www.bobsjuicebar.com

Soya

Rento trendiravintola entisen käsityöverstaan paikalla. Japanilais-vietnamilais-bretagnelaisten pitämän paikan sapuskat vaihtuvat päivittäin. Maista vaikka ihanasti maustettuja marinoituja tofuleikkeleitä ja tempeh-tagliatellejä, hedelmäcocktaileita ja biodynaamisesti tuotettuja viinejä.
Missä? 20, Rue de la Pierre Levée – 11. arr. Metro Goncourt, République
Puh. 01 48 063 302 tai 06 99 520 018

L’As du Fallafel

Vaikka tästä juutalaisravintolasta sa myös liharuokia, sen ehdoton myyntihitti on mukaan otettavat falafel-piirakat, joissa on falafel-pyöryköitä, hummusta ja kasviksia sekä raasteita. Annos falafel special maksaa mukaan otettuna viitisen euroa. Kauniina päivänä on kiva kävellä vaikkapa Place des Vosgesille  syömään saalistaan.
34, Rue des Rosiers – 4. arr. Metro St Paul

Le Potager du Marais

Pompidou-keskuksen kupeessa oleva pikkuruinen ja kodikas kasvisravintola tarjoilee herkullista, osuvasti maistettua ja kohtuuhintaista luomu- ja kasvisruokaa. Sen on myös korttelin väestön suosiossa.. Annokset ovat maittavia ja kohtuuhintaisia. Tofu-vihannespadat ja muhkeat täytetyt letut ovat maistamisen arvoisia. Tarjolla on myös gluteenittomia ruokia.
Missä: 24 rue Rambuteau, 3. arr. Metro Rambuteau
Puh. 01 42 742 466

Esprit Tchai

Kasvisruokahelmi keskellä hektisen rue Oberkampfin hulinaa! Pikkuruisessa paikassa on tarjolla maukkaita vegeburritoja, keittoja, muffinsseja ja hedelmäpommeja. Omistaja sekoittaa smoothiet huolella asiakkaan silmien edessä. Ruokaa ja juomaa saa ostaa myös mukaan.
Missä? 115 rue Oberkampf – 11. arr. Metro Parmentier / Ménilmontant

Saveurs Végét’Halles

Laaja valikoima kasvis- ja vegaaniruokia. Tilaa vaikkapa soijasta valmistettu “kebab”, soijakatkarapuja tai seitanpihvi. Erikoisen makuelämyksen tarjoaa munakoiso-soijakana kookosmaitokastikkeessa. Siideri on ravintolan ainoa alkoholijuoma.
Missä? 41 Rue des Bourdonnais – 1.arr. Metro Châtelet les Halles
Puh. 01 40 419 395
www.saveursvegethalles.fr

Restaurant Tien Hiang 

Yksi kaupungin parhaista kasvisruokaan erikoistuneista aasialaisravintoloista, jolla on pitkä lista eksoottisia, maittavia ja taitavasti maustettuja ruokia. Täällä pääsee nautiskelemaan mielikuvitusrikkaista “liharuoista”, joiden toteuttamiseksi yksikään luontokappale ei ole menettänyt henkeään. Hinnatkin ovat pysyneet yllättävän matalina. Tarjolla on ainoastaan alkoholittomia juomia, kuten Bionade-limpparia.
14 Rue Bichat, 10. arr. Metro Goncourt.
www.restaurant-tienhiang.fr

Loving hut 

“Rauha alkaa lautasiltamme” on tämän vegaanipaikan motto. Eri maiden ruokakulttuurit sekoittuvat iloisesti; alkupalaksi voi valita vaikka keveitä kevätrullia ja pääruoaksi vegaanijuustopizzan juuressalaatilla. Hinnatkin pysyttelevät suhteellisen keveinä. Mahdollisuus ostaa paikan päältä vegaanijuustoa ja -levitteitä. Ei alkoholia.
92 Bd Beaumarché – 11. arr. Metro Saint-Sébastien-Froissart
Puh. 01 48 064 384

© Anneli Airaksinen ja Anuliina Savolainen

Lue lisää:
Ravintola, bistro vai brasseria
Pariisin historialliset ravintolat
Pariisin kulttibrasseriat

Pariisin kahvilat

 

Kirjailijakahviloita Pariisissa

Kuva: Merci-konseptikaupan kirjakahvila on oiva paikka inspiroitua. © tripsteri.fi / Anuliina Savolainen

Pariisi on ollut vuosisatojen ajan kirjailijoiden lempikaupunki. Jos klassikkoromaaneita on uskominen, kirjailijan on tärkeää löytää Pariisista oma kuppila, jossa voi katsella elämänmenoa ja tavata sieluntovereita. Niin ovat tehneet jo Mika Waltari ja Armas J. Pulla, Ernest Hemingway ja Simone de Beauvoir. Ja on totta, että pariisilaiskahvilat tarjoavat tunnelmalliset kulissit kirjoittamiseen.

Vaimea mutta runollinen puheensorina säestää ajatuksenvirtaa ja kukaan ei tule ajamaan asiakasta pois pöydästä, vaikka tämä siemailisi samaa kahvia kolme tuntia. Heittäydy sinäkin virtaan.

 

Kulttikirjailijoiden vanavedessä:

 

Saint-Germain de Prés tunnetaan historiallisena kirjailijakorttelina, jossa on yhä on aistittavissa erityinen hengen vapaus ja jokapäiväinen runollisuus. Hemingway siemaili viskiä sen Closerie des Lilas -brasseriassa ja Jean-Paul Sartre harrasti filosofiaa Café de Floressa. Näissä historiallisissa brasserioissa törmää nykyäänkin julkkiksiin ja nimekkäisiin kirjailijoihin.

Seinen rannoilla voi vierailla bukinistien eli vanhojen kirjojen kauppiaiden kojuissa, jotka ovat olleet paikalla satoja vuosia. Kirjakauppojakin sieltä löytyy pilvin pimein, tosin kallistuneet hinnat ovat vieneet boheemeja kynäniekkoja kauemmas. Saint-Germainin kulttibrasseriat (keskusta):

Lipp

Lipp perustettiin kortteliin jo 1800-luvun lopulla. Vielä parikymmentä vuotta sitten Lippin istumajärjestyksen sanelivat etiketti ja asiakkaiden kirjalliset saavutukset kuten 1700-luvun Versailles’n hovissa. Sittemmin hierarkia on keventynyt, mutta sortseissa ei ehkä pääse ravintolapuolelle. Täällä on nähty myös Sofia Coppola ja Jack Nicholson.
151 Boulevard Saint-Germain – 6. arr. Metro rue du Bac.

Café Flore

Filosofipariskunta Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoirin kantapaikasta Floresta on muodostunut myös nykykirjailijoiden tapaamispaikka ja turistinähtävyys. Oikeat kirjailijat vetäytyvät yläkertaan.
172 bd Saint-Germain – 6.arr. Metro Saint-Gérmain des Prés

les Deux Magots

Deux Magots sijaitsee aivan Café Floren vieressä ja paikat ovatkin kautta aikain kilpailleet samoista asiakkaista. Tarjoilijoilla sama elegantti pönötys.
6 place Saint-Germain-des-Prés – 6. arr. Metro Saint-Gérmain des Prés

Historiallisten kirjailijoiden jäljille pääsee myös Montparnassen kulttibrasserioissa.

 

Kirjoita kirjojen keskellä

 

Les Editeurs

Modernimpi Les Editeurs on eräs Pariisin vasemman rannan intellektuellien nykyisistä lempipaikoista. Hyllyillä kaiken maailman kirjallisuutta luettavaksi, ympärillä älykkään näköisiä ihmisiä, kenties kulttikirjailijoita tai kustannustoimittajia!
4, Carrefour de l’Odéon, 5. arr. Metro Odéon, keskusta

Merci

Modernit mikawaltarit voivat aloittaa Pariisin-kierroksen Merci-kirjailijakahvilasta, joka löytyy Marais’n korttelista Pariisin keskustasta. Jättimäisen teollisuustilaan avattu trendikäs konseptiliike kätkee tunnelmallisen kahvilan, joka toimii myös divarina. Hyllyiltä löytyviä opuksia voi lukea ja ostaa mukaan. Kuuluisuudet, korttelin asukkaat ja kirjailijanalut viihtyvät paikan tummansävyisessä tunnelmassa, kierrätyshuonekalujen keskellä.
111 boulevard Beaumarchais, 3. arr, Metro Hôtel de Ville. Keskusta

La Belle Hortense

Läheisessä La Belle Hortense -viinibaarissa kahvi vaihtuu punaviiniin. Baarimikko jakelee neuvoja koskien niin viinejä kuin peräkammarista loytyviä kirjojakin.
31, rue Vieille du Temple, 4. arr. Metro Hôtel de Ville. Keskusta.

Café des Cascades

Itäisen Pariisin Café des Cascades -kirjailijakahvilassa tunnelma on vaihtoehtoinen ja aito. Emäntä Caroline Arene on hehkuu ranskalaista joie de vivreä, elämäniloa. Täällä syödään halpaa linssikeittoa ja pelataan sakkia baaritiskillä. Tiistai-iltaisin ranskan kielen opettaja Caroline pitää kaikille avointa kirjoituskerhoa.
82, rue des Cascades, 20. arr. Metro Jourdain. Itä-Pariisi

Autenttiset kirjailijat saattavat piileskellä missä tahansa muussakin kapakassa, pikkubistrossa tai brasseriassa. Kaikkein aidoin kirjailija ei halua tulla häirityksi, vaan pitää salassa kantapaikkansa. Jokainen Pariisin kahvila siis on potentiaalinen paikka kirjoittaa!

Katso lisää kuvia:
[su_slider source=”media: 6176,6158,5010,5009″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”5000″ speed=”5000″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

© Anuliina Savolainen

Lue lisää:
Montparnassen kulttibrasseriat
Pariisin kahvilat
Pariisin yöelämä
Montmartre: halpaa olutta ja boheemielämää
Pariisin parhaat maisemakahvilat

Itä-Pariisi
Pohjois-Pariisi

Lue lisää vinkkejä kirjalliseen Pariisiin Mondo Pariisi -oppaastamme.

 

http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109

Paras aika mennä Pariisiin

Kuva: Pariisin kevättä Buttes-Chaumontin puistossa. © Tripsteri.fi / Anuliina Savolainen

Mikä onkaan otollisin aika Pariisin-matkalle? Romanttinen kevät, suloinen syksy, kodikas talvi vai riehakas kesä?

Pariisin kevät on klassikko. Kevään hempeät värit ovat mannaa Pohjolan talven runtelemalle sielulle. Pariisi on kauneimmillaan, kun kirsikkapuut puhkeavat kukkaan ja katusoittajat innostuvat laulamaan chansonia puistonpenkillä. Muista kuitenkin sään oikuista kertova ranskalainen sananlasku: En avril, ne te couvre pas d’un fil. En mai, fais ce qu’il te plaît. Älä pukeudu pelkkään lankaan huhtikuussa – sillä takatalvi voi yllättää. Toukokuussa tee mitä lystäät – sillä talvi on lopullisesti selätetty.

Vai onko kaunein vuodenaika sittenkin syksy, tuo melankolisen unelmoinnin luvattu vuodenaika?  Syksyn pimenevien iltojen suojissa on hyvä heittäytyä tapahtumien, näyttelyiden, konserttien ja iltaelämän pauloihin. Syksyllä Pariisi on dynaamisimmillaan. Syksy jatkuu suomalaisittain pitkään, ja lehdet saattavat vihertää puissa vielä joulukuussakin. Terassikausikin voi jatkua jopa marraskuun alkuun.

Talvella vetäydytään sisälle lämpimään. Mikäpä sen ihanampaa kuin käpertyä leivoskahvilan jalopuiseen ympäristöön siemailemaan kaakaota ja tarkkailemaan ohikulkijoita, vailla kiirettä. Moni tykkää tulla Pariisiin jouluksi, ja onkin totta, että kaupungissa vallitsee maaginen joulutunnelma upeine ulkovalaistuksineen ja tunnelmallisine joulutoreineen. Tammi-helmikuussa ostoshullut rynnivät Pariisin alennusmyynteihin.

Toinen alesesonki alkaa kesäkuussa. Kesällä voi käydä biitsillä ja ulkoilmakonsertissa Seinen rannalla (Paris Plages -rantafestari valtaa rannat heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin) ja nauttia kesäfestareista sekä poikkeuksellisesta rauhasta, kun pariisilaiset ovat lähteneet joukolla lomalle.

Paikallisten lomat ovat heinä-elokussa, jolloin moni paikallisten suosima paikka on kiinni.

Katso lisää kuvia:

[su_carousel source=”media: 5213,6166,6165,3051,6172,6171,6161,5868,3045″ link=”lightbox”]

 

© Anuliina Savolainen

Lue myös:
Pariisi
Pariisi – usein kysyttyä

 

Pariisin parhaat maisemakahvilat

Mikä on lempimaisemasi Pariisissa? Arvokkaasti virtaava Seine siltoineen, itäisten kanaalien boheemit rannat vai Unescon maailmanperintölistallekin pyrkivä sinkinharmaa kattomeri, jota Eiffel-torni hallitsee? Vai sittenkin aurinkoinen pikkupuutarha piilossa ihmisvirroilta? Auringonottoa, illanistujaisia ja maisemanpalvontaa voi harrastaa muun muassa seuraavissa osoitteissa:

 

Le O Paris

Miksi: Pariisi jaloissasi: Eiffelin, Pompidou-keskuksen ja Montparnassen tornin voi käydä toteamassa Bellevillen puiston ylätasanteelta, jolla tämä kahvila sijaitsee. Suosittu aperitiivipaikka auringonlaskun aikaan.
Missä: 1–3 rue des Envierges – 20. arr. Metro Pyrénées, Itä-Pariisi

 

Rosa Bonheur

Miksi: Pariisilaisten lempipaikka Buttes-Chaumontin puiston kukkulalla. Kahvila-baarin terassi on auki keskiviikosta sunnuntaihin, viikonloppuisin tanssilattialla hillutaan yöhön asti. Terassilta mukavat näkymät kumpuilevaan puistoon ja ohikulkeviin pariisilaisiin. Sunnuntai-iltana Rosa Bonheurissa on perinteisesti homoseksuaalien (kaikille avoimet) iltamat.
Missä: Buttes Chaumontin puiston ylätasanteella, 2, allée de la Cascade – 19. arr. Metro Botzaris, Itä-Pariisi

 

La Rotonde, Point FMR, 25 Degrès Est

Miksi: Jaurèsin metron ympärille syntyneessä konstailemattomassa terassikeskittymässä meno jatkuu yöhön asti. Rentouttavat näkymät hitaasti virtaavalle Canal de l’Ourcqille.
Missä: Point FMR: 200, Quai de Valmy – 10. arr.
25 Degrès Est: 10 Place de la Bataille de Stalingrad
La Rotonde: 6-8, Place de la Bataille Stalingrad – 19. arr.
Metro Jaurès / Stalingrad, Itä-Pariisi

 

Le Relais de la Butte

MIksi: Butten pikkuravintolan leppoisalta aurinkoterassilta avautuu huikea näkymä Pariisin kattojen ylle. Terassi noteerataan kulmakunnan parhaaksi, vaikka ruoka ei aina vastaakaan näkymiä. Ympäröiviltä pikkukaduilta löytää Montmartren kylätunnelmaa.
Missä: 12 Rue Ravignan – 18. arr. Metro Abbesses, Pohjois-Pariisi

 

Un thé dans le jardin

Miksi: Valoisa teehuone ja vehreä terassi “Romanttisen elämän museon” taiteilijatalon puutarhassa aivan Pigallen tuntumassa.
Missä: 16, Rue Chaptal – 9. arr. Metro Pigalle, Pohjois-Pariisi

 

Wanderlust

Miksi:  Wanderlustin muotikerman ja vauhdikkaan yöelämän ystävien suosimalta jättiläisterassilta on eksklusiiviset näkymät Seine-joelle. Huippumoderni, pari vuotta sitten suurelle yleisölle avattu Cité de la Mode et du Design -rakennus sijaitsee Seinen vasemmalla rannalla. Auki to-la kuuteen asti aamulla.
Missä: 32 quai d’Austerlitz, 13. arr. Metro Austerlitz, Etelä-Pariisi / keskusta

 

Le Quarante-trois Cocktail Bar.

Miksi: Mikäs sen ihanampaa kuin sielmailla cocktailia kattoterassilla katsellen, kuinka Pariisi kimmeltää ja säihkyy, yksin sinulle. Holiday Inn Paris Notre-Damen kattoterassin baarissa tämä onnistuu – touko-lokakuussa, tiistaista lauantaihin, puoleenyöhön asti.
Missä: 4 rue Danton, 75006 Paris. Metro Odéon / St Michel, keskusta

 

Pavillon de la Fontaine

Miksi: Ihastuttavan paviljonkiravintolan rauhassa Jardin du Luxembourgin sydämessä voi nauttia kahvia tai vaikka aamupalaa romanttisesti patsaiden ja puiden varjossa.
Missä: Jardin du Luxembourg – 6. arr. RER Luxembourg, keskusta

 

DeliCieux

Miksi: Printempsin tavaratalon katolla sijaitsevan Déli-Cieux-ravintolan kattoterassilta avautuvat päätähuimaavat näkymät yli Pariisin kattojen.
Missä: Ostoskeitaan ylimmässä kerroksessa, osoitteessa 66, boulevard Haussmann – 9. arr. Metro Havre Caumartin, Länsi-Pariisi

 

Lisäksi muun muassa Eiffelissä ja Montparnassen tornissa sekä Pompidou-keskuksessa on omat näköalakahvilat/ravintolat.

Lue lisää:
Pariisin nähtävyydet
Pariisin kahvilat

© Anuliina Savolainen

 

http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109

Perusruokapaikkoja Pariisin keskustassa

Pariisin keskustassa pyöriessä tulee nälkä, mutta ujostuttaa astua sisälle tuntemattomaan ranskalaisravintolaan. Moni matkailija päätyykin sieluttomiin turistiravintoloihin tai ketjupaikkoihin syömään. Sääli, sillä ranskalainen perusruoka on hyvää!

Tässä lista paikallisten suosimista keskustan perusruokapaikoista, joissa on hyvä tunnelma ja rehellinen hinta-laatusuhde. Kokeile onneasi myös muissa mukavannäköisissä paikoissa, jotka näyttävät olevan täynnä paikallisia. Heillä on yleensä hyvä maku. Ravintolasanastomme avulla saat vihiä ruokalistan sisällöstä ja tarjoilijoiden puheista.

Keskusta, oikea ranta

La Fresque

Miksi: Perinteinen ranskalainen bistro. Pääruoat 10–15 €.
Missä: Lähellä Pompidou-keskusta ja Seineä osoitteessa 100 rue Rambuteau – 1. arr, Metro Chatêlet

La Bourse ou La Vie

Miksi: Liharuokaa, chansoneita ja omistajana varsinainen persoonallisuus.
Missä? Oikealla rannalla osoitteessa 12, Rue Vivienne – 2. arr. Metro Bourse

Chez Nenesse

Miksi: Suloinen pikkuravintola, hyvät lounaat.
Missä? Marais’n pohjoisosassa osoitteessa 17 rue de Saintonge – 3. arr. Metro Filles du Calvaire.

Le Petit Marché

Miksi: Periranskalaisen ja aasialaisen keittiön onnistunut fuusio.
Missä: Marais’ssa osoitteessa 9 rue Béarn – 3. arr. Metro Chemin vert / Saint Sébastien Froissart

L’Ebouillanté

Miksi: Pariisin parhaita terasseja. Kevyttä ja terveellistä ruokaa keskiaikaisissa maisemissa.
Missä: Keskiaikaisessa Marais’ssa osoitteessa 6 rue Barres – 4. arr. Metro Hôtel de Ville

Le Petit Fer à Cheval

Miksi: Ranskalaisruokaa vanhanaikaisissa kulisseissa. Samalle omistajalle kuuluvat les Philisophes ja l’Etoile Manquante.
Missä: Marais’n sydämessä osoitteessa 30 rue Vieille du Temple – 4. arr. Metro Hôtel de Ville
www.cafeine.com/petit-fer-a-cheval

Le Petit Marcel

Miksi: Hirveän suloinen peilien, kaakeleiden ja kattomaalauksen somistama ravintola avattiin jo vuonna 1892. Perinteikästä ja turistikorttelisijaintiin nähden suhteellisen huokeaa ruokaa.
Missä: 67 rue Rambuteau – 4. arr. Metro Rambuteau

Au Passage

Miksi: Koska ranskalaistapas ja luomuviinit ovat in.
Missä: Talvisirkuksen (Cirque d’Hiver) takana osoitteessa 1b Passage Saint-Sébastien – 11. arr, Metro Saint Sébastien Froissart
http://www.restaurant-aupassage.fr

Saint-Louisin saarella

Le Lutetia

Miksi: Konstailematonta perinneruokaa. Päivän annos alk. 17 €
Missä: St Louisin saarella, osoitteessa 33 Quai Bourbon – 4. arr. Metro Cité

Nos ancêtres les Gaulois

Miksi: Asterixin ja Obelixin gallialaispitojen kaltaiseen karkelointiin. Viini-ruoka-puffetti n. 40 €
Missä: St Louisin saarella. 39 rue St Louis en l’Ile – 4. arr. Metro Pont Marie
www.nosancetreslesgaulois.com

La Table des gourmets

Miksi: Herkuttelua keskiaikaisen kappelin holveissa.
Missä: 14 rue de Lombards– 4. arr. Metro Hôtel de Ville
http://www.latabledesgourmets2.fr

Keskusta, vasen ranta

Au Polidor

Miksi: 1845 perustettu kulttipaikka on säilyttänyt perinneruokansa ja huokeat hinnat – päivän annos alk. 12 .
Missä: 41 Rue Monsieur Le Prince – 6. arr. Metro Cluny la Sorbonne
www.polidor.com

restaurant georgette

Miksi: Restaurant Georgette. Ranskalaiskeittiön klassikoita hillityn perinteikkäässä miljöössä. Päivän annos 16 .
Missä: Luxembourgin puiston takana osoitteessa 44 rue d’Assas – 6. arr.

Chez fernand

Miksi: Iso brasseria, josta tötteröhattukokit tekevät maukasta perinteistä ruokaa (päivän annos alk. 16.50 .
Missä: 27, Boulevard du Montparnasse – 6. arr. Metro Faulguière
www.chezfernand-guisarde.com

Chez lena et mimile

Miksi: Perinteinen bistro, joka tarjoilee myös molekyylikeittiön luomuksia.
Missä? 32, rue Tournefort – 5. arr. Metro Place Monge
www.chezlenaetmimile.fr

Katso lisää kuvia:
[su_slider source=”media: 6151,6150,6149,6147,6146″ limit=”11″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ speed=”5000″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

Lue myös:
Pieni ravintolasanasto
Montparnassen kulttibrasseriat
Historialliset ravintolat
Ravintola, bistro vai brasseria?
Kirjailijakahviloita Pariisissa

Listan koko Pariisin perusruokapaikoista löydät Mondo Pariisi -oppaastamme.

© Anuliina Savolainen

 

http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109

[blog_grid column=”2″ showposts=”6″ post_content=”excerpt” category_in=”183″ title=”Uusimmat matkablogit” carousel=”true”]

Montparnassen kulttibrasseriat

Pariisin Montparnassen tornin lähettyviltä löytyy vieri vierestä historiallisia brasserioita, joissa maailmaa ovat luoneet uuteen uskoon niin Salvador Dali, Pablo Picasso, Lenin kuin Mika Waltarikin. Vietä iltapäivä heidän vanavedessään!

La Coupole

Miksi: Tämä jättimäinen brasseria avattiin vuonna 1927. Sen kanta-asiakkaisiin kuuluivat Man Ray, Aragon, Salvador Dali, Luis Bunuel, Pablo Picasso, Anaîs Nin, Jean Cocteau ja André Breton. Kulmakunnan taidemaalarit pistivät sisustuksen uusiksi. Seiniltä löytää edelleen Férnard Légerin ja Marie Vassilieffin pensselin jälkiä.
Missä: Vasemmalla rannalla osoitteessa 102 boulevard de Montparnasse – 14. arr. Metro Vavin

Le Dôme

Miksi: Dômessa tapasin välittömästi kaltaisiani ihmisiä, joiden kanssa pystyin vihdoinkin keskustelemaan järkeviä”, Henry Miller kuvasi paikan tunnelmaa. Suomalaiset taiteilijatkin viihtyivät täällä. Kahvilassa on esillä Modiglianin, Foujitan ja Samuel Beckettin sekä muiden kuuluisien kanta-asiakkaiden muotokuvia.
Missä: Osoitteessa 108 boulevard de Montparnasse – 14. arr. Metro Vavin

La Rotonde

Miksi: Vuonna 1915 avatusta kahvilasta tuli nopeasti taidemaalarien kohtauspaikka. Tupakansavun kyllästämässä kuppilassa juopoteltiin ja syötiin hapankaalia. Brassaï nappasi täällä muutamia ikimuistoisia valokuvia.
Missä: Osoitteessa 105 boulevard de Montparnasse – 14. arr. Metro Vavin
www.rotondemontparnasse.com

Le Select

Miksi: Hemingwayllä oli tapana tulla aamupäivisin tähän kahvilaan. Vuonna 1924 avanneesta Le Selectistä tuli nopeasti kulmakunnan taiteentekijöiden kantapaikka halpojen hintojensa takia. Toinen kahvilan myyttisistä kanta-asiakkaista oli tanssijatar Isabelle Duncan.
Missä: Osoitteessa 99 boulevard de Montparnasse – 14. arr. Metro Vavin

La Closerie des Lilas

Miksi: Paikka on kirjallisista brasserioista vanhin ja kuuluisin – ja kenties myös aidoimpana säilynyt. Täällä ovat istuneet niin Hemingway, Rimbaud, Picasso kuin Leninkin. Nykyään heillä on omat nimikkopaikkansa. Hemingwayn paikka sijaitsee pienen baarin puolella. Closerie des Lilas jakautuu ravintola- ja brasseriapuoliin, joista jälkimmäinen on hieman halvempi. Jos et halua syödä, baarin ääressä voi siemailla drinkkiä.
Missä: Osoitteessa 171 boulevard de Montparnasse – 6. arr.

Montparnasse 1900

Miksi: Viime vuosisadan alun boheemien kantapaikka, jossa on kaunis sisutus ja erinomainen ranskalainen keittiö.
Missä: 59 Boulevard de Montparnasse – 6.arr. Metro Montparnasse – Bienvenue

Lue lisää:
Etelä-Pariisi
Pariisin kulttibrasseriat
Pariisin ravintolat ja kahvilat

Lisää kertomuksia Montparnassen boheemielämästä löytyy Mondo Pariisi -oppaasta.

© Anneli Airaksinen ja Anuliina Savolainen

Pariisi, valojen kaupunki

Pariisi sai ensimmäiset katuvalonsa 1600-luvulla, kun lyhyiden katujen molempiin päihin asetettiin öljylyhtyjä. 1800-luvulla se oli maailman ensimmäisiä valaistuja kaupunkeja. Pariisin kutsumanimi onkin yhä “Ville lumière”, Valojen kaupunki.

Erään teorian mukaan nimi juontuu 1700-luvulta, jolloin katurikollisuus oli niin suurta, että kansalaisia kehotettiin kantamaan kortensa kekoon sytyttämällä öljylamppu ikkunalaudalleen. Toisen teorian mukaan nimi tekee kunniaa 1700-luvun ranskalaisille valistusfilosofeille. 1700-luku tunnetaan Ranskassa nimellä siècle des lumières eli valaistuksen vuosisata. “Pimeän” keskiajan jälkeen järjen valon nähneisiin filosofeihin kuuluvat mm. Denis Diderot, Voltaire ja Jean-Jacques Rousseau.

Pariisin moderniin valomereen saa loistavan kosketuksen esimerkiksi Pompidou-keskuksen yläkerrasta. Taidekeskukseen tullaan näyttelyiden ja elokuvien katselun lisäksi nauttimaan upeasta näkymästä yli Pariisin kattojen. Hyvän tuntuman saa myös Bellevillen puiston yläparvelta ja tietenkin Eiffel-tornista, Montparnassen tornista, vaikkapa Sacré-Coeurin juurelta Montmartren kukkulalta ja Citroën-puiston heliumpallon kyydistä,

Pariisin vanha lempinimi pääsee oikeuksiinsa joulun aikaan katukuvan säihkyessä juhlavalaistuksessa. Tavaratalojen ja Champs-Elysée’n jouluvalaistukset ovat kaupunkilaisten jokavuotinen puheenaihe. Moni lapsiperhe tulee varta vasten ihastelemaan näyteikkunoiden jouluista valoshow’ta. Ilmaista silmänruokaa!

Lue lisää:
Pariisin nähtävyydet
Pariisin parhaat maisematerassit

© Anuliina Savolainen