Pariisin kulttibrasseriat

Kadonnutta aikaa etsimässä? Vanhan ajan Pariisista voi nauttia historiallisissa brasserioissa, joiden auraa kuuluisat poliitikot, filosofit ja taiteentekijät ovat nostattaneet. Kuuluisiksi luokiteltavissa brasserioissa kahvi maksaa vähintään 4 euroa. Mutta esimerkiksi Café de Floressa voit lohduttautua ajattelemalla, että maksaessaan yli neljä euroa kupista kahvia maksaa samalla siitä, että istuu elävässä museossa, jossa elämänmenoa maisteli myös eksistentialistifilosofi Jean-Paul Sartre.

Montparnassen brasseriat toimivat 1900-luvun alussa taiteilijoiden ajatushautomoina. Tuolloin Montparnassella vaikuttivat muun muassa runoilija Jean Cocteau ja taidemaalari Douanier Rousseau. Surrealistit, André Breton etunenenässä, tulivat joukolla viihtymään Montparnassen lukuisiin kuppiloihin. Eric Satie, Aragon, Man Ray, Brassaï, Fernand Léger ja Picasso ammensivat vaikutteita surrealisteilta. Pariisin koulukuntana (Ecole de Paris) tunnettu tyylisuunta poiki sellaisia maalaustaiteen mestareita kuin Modigliani, Chagall ja Foujita.

Korttelin luomisvoimaista pariisilaishenkeä  (esprit parisien) rakensivat niinikään monet ulkomaalaiset taiteilijat. Etenkin tyhjätaskuiset  amerikkalaiset kansoittivat Montparnassea heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, sillä elämä Ranskassa tuli  halvaksi, kun dollarin kurssi oli betonia frangiin verrattuna. Kirjailijat T.S Eliot, Scott Fitzgerald, Henry Miller, Ezra Pound ja ennen kaikkea Ernest Hemingway  kuuluvat nyt Montparnassen legendaan.  Suomalaisetkin luovan työn tekijät äkkäsivät taiteilijoiden mekan hillittömän charmin.

Jean-Paul Sartre väitti, että taiteilijoiden joukkomuutto Montmartren kukkulalta Monparnasselle alkoi kun Pariisin rakennettiin pohjois-eteläsuuntainen metrorata.

Toinen taiteilijasielujen ja kynäniekkojen päärata oli Saint-Germain de Près’n brasseriasuma. Kirjailijat, kustantajat, kustannustoimittajat ja vasemmanrannan intellektuellit kokoontuvat yhä näihin kirjailijakahviloihin – kuin myös turistit ja wannabe-kirjailijat. Lue lisää Saint-Germain-de-Près’n brasserioista: Kirjailijakahviloita Pariisissa.

Lue lisää:

 

© Anuliina Savolainen ja Anneli Airaksinen

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s