Pariisin vihrein kevät

Kevät oikutellen tulevi. Ranskassa kevät alkaa virallisesti kevätpäivän seisauksen aikaan, kun päivät alkavat pidentyä 23. maaliskuuta… Lempeämpi sää muuttaa pariisilaisenkin yrmeähköä yleisilmettä ; hymy karehtii herkemmin huulilla, kun luonto virkoaa talviunesta, linnut sirkuttelevat pesänrakennuspuuhissa, ja mahla sykkii suonissa. Mantelipuiden hempeän vaaleanpunainen kukkaloisto kuuluu ensimmäisiin kevään merkkeihin Pariisissa.

Pariisin korkeimmalla kukkulalla° sijaitseva Bellevillen puisto on yksi kaupungin aurinkoisimpia, ellei aurinkoisin, suotuisan sijaintinsa takia. Puisto on rankattu useamman kerran ykkössijalle Pariisin viheralueiden kauneuskilpailuissa. Bellevillessä iloisena rehottava luonto kukkakirjoineen on pääosassa, eikä sitä ole ympätty geometriseen muottiin kuten ranskalaiseen tyyliin suunnitelluissa puistoissa on tapana tehdä.

Puisto on erikoinen senkin takia, että siellä alettiin vaalia luonnon monimuotoisuutta jo reilut 20 vuotta sitten, kun muissa kaupungin puistoissa vihreän maailman omaa viisautta tukahdutettiin myrkkyruiskein. Bellevillen puisto oli ensimmäinen, missä kemiallisten torjunta-aineiden käyttö pistettiin pannaan.

Runoilija-puutarhuri permakulttuurin edelläkävijänä

Radikaalin muutoksen takana oli pääpuutarhuri Gérard Joubert, jolla on runollinen suhde hoidokkeihinsa. « Luonnon omaa ääntä täytyy kuunnella ; kasvien välisiä ystävyys-, yhteistyö ja avunantosopimuksia kannattaa kunnioittaa, jos mielii harmooniseen lopputulokseen, Gérard sanoo.

« Esimerkiksi puut viestivät keskenään, niiden juuristo on yhteydessä keskenään laajan sienirihmaston, mykorritsan, avulla. Jopa erilajiset puut voivat avittaa toisiaan pumppaamalla ravinteita hädänalaiselle puulle. Jotkut kasvit puolestaan houkuttelevat hajuilla tuholaistensa vihollisia, jotka tulevat ja pelastavat kasvin vaikeuksista. »

Bellevillen pääpuutarhuri Gérard Joubert luottaa luonnon kielen viisauteen. © Tripsteri
Bellevillen pääpuutarhuri Gérard Joubert luottaa luonnon kielen viisauteen. © Tripsteri / Anneli Airaksinen

 

Keväisiä kukintoja ja "rikkaruohoja" Bellevillen puistossa. © Tripsteri / Anneli Airaksinen
Keväisiä kukintoja ja “rikkaruohoja” Bellevillen puistossa. © Tripsteri / Anneli Airaksinen

Itäisessä Pariisissa sijaitseva puisto tunnetaan myös viiniviljelmistään, joita Gérard hellii erityisesti. « Linnut tietävät parhaiten, milloin viinirypäleet ovat makeimmillaan poimittavaksi. Niiden edesottamuksia seuraamalla ajoitamme parhaiten viininkorjuun alkamisen.»

Puistossa voi vast’edes bongata  monensorttisia pölyttäjiä ja medenkerääjiä, mikä on sinänsä ilahduttava merkki luonnon palautumisvoimasta. Gérard on teettänyt Bellevillen puistoon viiden tähden « hyönteishotellin », joka tarjoaa talvehtimismahdollisuuden monenkirjaville pikkusiivekkäille.”

Kemialliset torjunta-aineet kielletty Pariisin puistoissa

« Ranskan ensimmäiset mehiläisten dramaattiset joukkotuhot osuivat tismalleen samaan aikaan kun pelloilla otettiin käyttöön uudella hyönteismyrkyllä –neonikotinoidilla- kyllästetyt siemenet… Silti kyseisten hyönteismyrkkyjen käyttöä ei ole onnistuttu vieläkään kieltämään. Kemianjättien piikkiin hääräävät lobbarit ujuttavat epäluuloa päättäjien mieliin, ja Palermossa päämajaansa pitävä Euroopan elintarviketurvallisuudesta vastaava elin, EFSA, on tunnettu kytköksistä, joita sen tutkijoilla on kemianjätteihin », Gérard selvittää tuohtuneena.

Ekosysteemit kärsivät myös maailman yleisimmän torjunta-aineen, glyfosaatin (esimerkiksi Roundup) käytöstä. Glyfosaatti vaikuttaa kasveihin, mikrobeihin ja sieniin ja pysyy maaperässä useampia vuosia. Ihmisissä glyfosaatin epäillään aiheuttavan syöpää.

Geenimanipuloidut kasvit ryydittävät tahollaan glyfosaatin käyttöä hyönteisten kehittëssä vastuskyvyn kyseiselle ympäristö-myrkylle. Näytöstä huolimatta glyfosaatin täyskieltoa on vetkuteltu EU-tasolla, kuten aikoinaan oli asianlaita pahamaineisella DDT :llä, Gérard harmittelee…

Gérardilla oli rohkeutta olla edelläkävijä. Pariisin viheralueilla ja puistoissa kemiallisten torjunta-aineiden käyttö kiellettiin tammikuussa 2017.

[su_slider source=”media: 30199″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ arrows=”no” autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

[su_slider source=”media: 30202″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ arrows=”no” autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

[su_slider source=”media: 30200″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ arrows=”no” autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

Bellevillen puisto : Metro Belleville tai Pyrènées, linja 11

Pariisin viiniviljelmien sadonkorjuujuhla :

www.fetedesvendangesdemontmartre.com 

Jos viininkorjuu innostaa, niin kuka tahansa voi ilmottautua etukäteen :

fetedesvendengesparis@gmail.com

° Bellevillen kukkulan huipulta avautuvat hienot näkymät koko kaupunkiin.

© Anneli Airaksinen

Mene juuri tänne: Pariisin “no-go zones”

Terrori-iskujen perinpohjaisesti järkyttämiä pariisilaisia huvittaa – ja ärsyttää – amerikkalaisen Fox Newsin uutisraportti, jossa listatiin Pariisin “no-go zonet”. Ainoastaan muslimeilla on pääsy näille alueille, joissa vallitsee sharia-laki, selitti tv-kanavan löytämä “asiantuntija” pari päivää iskujen jälkeen.

Uutisessa näytettiin Pariisin karttaa, jossa kyseiset Itä- ja Pohjois-Pariisin alueet oli rajattu punaisella. Ménilmontant, Montmartre, Belleville, Porte Saint Denis… Nuorten aikuisten, maahanmuuttajien, taiteilijoiden ja nousevan keskiluokan asuttamat Pariisin Kalliot!

Terveisiä vaan täältä no-go:sta, Ménilmontantin ja Bellevillen kulmilta, jossa allekirjoittanut, ei-islamistinen ja muutenkin aatteellisesti riippumaton tripsteri vaikuttaa. Koska no-go-zoneilta löytyy Pariisin kiinnostavimmat vapaa-ajanviettopaikat, tässä vinkkini:

 

Porte de Clignancourt

La Recyclerie

Entisen juna-aseman tiloihin avattu iso kahvila-ruokala-pieneläintarha-työpaja on omistettu kestävän kehityksen ja kierrätyksen aatteille. Agendalla muun muassa pyöränkorjausateljeita, teatteria ja taidetta. Paikallisväriä, kierrätyskamaa ja näkymät hylätylle radalle jolla kulki muinoin entistä Pariisin rajaa merkkaava junalinja.
Missä: 83 boulevard Ornano – 18. arr. Metro Porte de Clignancourt

Samalla reissulla voi vierailla läheisellä St Ouenin jättikirpparilla.

 

Belleville

Les Folies

Kun tapaaminen sovitaan Bellevilleen, se sovitaan les Foliesiin. Bellevillen aamu- ja iltaelämän sydän, jonka terassi on kauniina päivänä niin täynnä, että se valtaa risteävän graffittikadunkin. Graffittitaide on muuten Bellevillen erikoisalaa, ja Foliesilta lähtevä rue Denoyez on no-go-zone – poliiseille – he eivät puutu sen seinätaiteeseen.
Missä: 8 rue de Belleville. Metro Belleville

Bellevillen metron ympäristö tunnetaan paitsi baareistaan myös hyvistä aasialaisravintoloistaan.

 

Ménilmontant

Eva Pritsky

“Vanhojen tavaroiden kauppa Eva Pritsky. Harvinaisia persoonallisuuksia.” Evan antiikvariaatti-salakapakassa kohtaavat korttelin nobodyt ja somebodyt. Maahanmuuttajat ja aristokraatit, nuoret ja vanhat, taidemaalarit ja seinärapparit, muurarit ja runoilijat. Kalusteet ovat kaupan. Myytävänä on myös joitain kanta-asiakkaiden taideteoksia. Eva Pritskyllä ei ilmeisesti ole vieläkään varsinaista anniskelulupaa – jos tarkastaja kysyy, täällä kaikki ovat antiikkikauppias-Evan kutsuvieraita. Ja yksityistiloissahan saa polttaa tupakkaa, sitä siis tehdään. Mutta Eva on silti saanut kaupungilta virallisen kunniamaininnan korttelielämän virkistämisestä. Avoinna ti—la.
Missä: 5, rue d’Eupatoria – 20. arr. Metro Ménilmontant

Ménilmontantin metrolta lähtevä rue Oberkampf on Pariisin vilkkaimpia baarikatuja.

Riquet-Curial-Crimée

Le 104

Mainitsin tämän paikan myös jutussa Nykytaiteen keskuksia Pariisissa. Monikulttuurisen Riquet-Criméen kortteliin tunkee nyt trendikkäitä nuoria ja taiteilijoita. Sinne avattu taiteen monitoimikeskus 104 sai avajaisiinsa houkuteltua jopa Trickyn esiintymään (vuonna 2008). Les Grandes tables du 104 -ravintola tarjoaa konstailemattoman hyvää ruokaa.
Missä: 5 rue Curial – 19. arr. Metro Riquet

Samalla voit tehdä kävelyretken Canal de l’Ourcqin rennoilla rannoilla.

Porte Saint Denis

Tribal Café

Itämaista tunnelmaa, kuluneita nahkapenkkejä ja kiva aurinkoterassi. Eikä siinä kaikki: ilmaista ruokaa! Perjantai- ja lauantai-iltaisin täältä saa kuskusia ilmaiseksi, keskiviikkoisin ja torstaisin tarjoillaan ilmaisia simpukka-ranskalaiset-lautasia. Minkään maailman uskoon ei tarvitse kääntyä ruokaa saadakseen, mutta jotain juomaa on tilattava. Esimerkiksi edullista olutta, viiniä, cocktailia tai minttuteetä.
Missä: 3, Cours des Petites-Ecuries – 10. arr. Metro Château d’Eau

Ympäristössä on hipstereiden suosimia baareja ja bopojen rakastamia ravintoloita sekä muun muassa hyviä afrikkalais- ja intialaisravintoloita.


Vielä selityksen sananen: Fox Newsin esiin kaivama kartta esittää zones d’éducation prioritaire -alueita, eli alueita, joilla väestöpohja asettaa erityisiä haasteita koulutuksen näkökulmasta. “Asiantuntijan” tuntemukset perustuvat hänen Pariisin-visiittiinsä vuoden 2005 “autonpolttomellakoiden” aikana. Tripsteri-asiantuntijanne vakuuttaa, että koskaan ei ole näillä kulmilla pelottanut, ei edes vuonna 2005.

Kaikkia Fox Newsin uutisraportti ei huvita. Pariisin vastavalittu pormestari Anne Hidalgo otti siitä niin suuren herneen nenäänsä, että ilmoitti vetävänsä tv-kanavan oikeuteen Pariisin kaupungin puolesta. Tällainen mustamaalaushan voisi karkottaa turisteja.

Kipin kapin siis kielletyille alueille! Tämän nousevien kortteleiden ja trendibaarien bongauskartan tarjoaa Fox News.

Pariisin no-go-alueet Fox Newsin mukaan
Pariisin no-go-alueet Fox Newsin mukaan

© Anuliina Savolainen

Lue lisää:
Pariisin yöelämä
Pariisin kuumimmat baarikadut
Montmartre: halpaa olutta ja boheemielämää
Pariisin kirjailijakahvilat
Pariisin kulttibrasseriat
Pariisin parhaat maisemakahvilat

Itä-Pariisi
Pohjois-Pariisi

 

 

 

Huulipunaa ja huumeorgioita Père Lachaisen hautausmaalla

Kuva: Père Lachaisen hautausmaa. © tripsteri.fi / Anuliina Savolainen

Voi varakreivitär Bertillon parkaa! Hänen 1800-luvun asumuksensa on ränsistynyt ja kasvaa koiranputkea, kun uudet tulokkaat kiiltävissä kivirakennuksissaan saavat vielä kukkiakin lahjaksi. Julkkiksista puhumattakaan, heidän luonaan on jatkuva väenpaljous.

Père Lachaise -hautausmaa Pariisissa on kuin pieni kaupunki. 70 000 hautapaikan asukkaisiin mahtuu rokkitähteä, tutkijaa, porvarisperhettä, spiritismin perustajaa ja kabareetanssijaa.

Pariisin syrjämillä sijainnut hautausmaa otettiin käyttöön vuonna1803. Nykyään se on yhtä kallis kuin haluttu hautapaikka ja eräs Pariisin omalaatuisimmista nähtävyyksistä.
Vieraat eivät aina anna kuuluisuuksien nukkua rauhassa. Hautausmaan hoitajille on aiheuttanut  päänvaivaa etenkin Doors-yhtyeen keulahahmon Jim Morrisonin hauta. Pariisilaishotellin kylpyhuoneeseen kuolleen Morrisonin haudasta tuli okkultismin, huumeorgioiden ja ilkivallan kohde. Teoriat lavastetusta kuolemasta innottivat faneja ja hauta yritettiin useaan otteeseen avata. Fanit saatiin kuriin vasta kun kummulle kannettiin kivi ja aitaukset ja vartijat sen ympärille.

Puuvanhusten varjostamat, kiemuraiset polut vievät unohdettujen tähtien ja sammalen alle hautautuneiden kreivitärten luokse.

Vieraiden tottelemattomuus ärsyttää myös kirjailija Oscar Wilden pojanpoikaa, joka hoitaa tämän hautaa. Elinaikanaan irlantilaissyntyisen Wilden homoseksuaalisuus ja kärkevä kieli herättivät närää, mutta nyt dandyn suuri muistokivi on vaalenpunainen suudelmista. Ja huulipunan rasva ei lähde kivestä sitten millään.

Tragedioita ja mietiskelyä

Mitä traagisempi kohtalo, sitä suositumpi vainaja. Kaikkein kauneimmat kukat löytyvät Chopinin haudalta. Puolasta Ranskaan muuttanut säveltäjänero kuoli vähävaraisena ja vain 39-vuotiaana tuberkuloosiin vuonna 1849. Urbaanilegenda kertoo, että kukkapilven Chopinin haudalle tuo köyhä puolalaismies. Chopinin sydän on kuljetettu hänen toivomuksensa mukaisesti Varsovaan.

“Pariisin varpunen” Edith Piaf löytyy Edith Giovanna Gassion -nimellä. Vaikka kirkko kiersi katoliseen makuun turhan epäsovinnaiselta Piafilta oikeuden hautamessuun, hänen kunniakseen järjestetty hautajaissaattue veti satojatuhansia surijoita kaupungin kaduille vuonna 1963.

Père Lachaiseen on haudattu myös 41-vuotiaana kuollut Marie Trintignan. Suositun näyttelijättären elämä loppui Vilnassa vuonna 2003 pahoinpitelyn seurauksena. Pahoinpitelijä oli hänen poikaystävänsä, kuulun Noir Désir -yhtyeen laulaja Bertand Cantat.

Père Lachaisella voi keskittyä myös kuljeskeluun. Mielikuvitusta kiehtovat hautapatsaat huokuvat tarinoita menneistä ja puuvanhusten varjostamat, kiemuraiset polut vievät unohdettujen tähtien ja sammalen alle hautautuneiden kreivitärten luokse.

Metro: Père Lachaise

[su_slider source=”media: 6140,6139,6138,6137″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ speed=”5000″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

Lue lisää:
Pariisin nähtävyydet
Itä-Pariisi

© Anuliina Savolainen
http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109

Pariisin parhaat maisemakahvilat

Mikä on lempimaisemasi Pariisissa? Arvokkaasti virtaava Seine siltoineen, itäisten kanaalien boheemit rannat vai Unescon maailmanperintölistallekin pyrkivä sinkinharmaa kattomeri, jota Eiffel-torni hallitsee? Vai sittenkin aurinkoinen pikkupuutarha piilossa ihmisvirroilta? Auringonottoa, illanistujaisia ja maisemanpalvontaa voi harrastaa muun muassa seuraavissa osoitteissa:

 

Le O Paris

Miksi: Pariisi jaloissasi: Eiffelin, Pompidou-keskuksen ja Montparnassen tornin voi käydä toteamassa Bellevillen puiston ylätasanteelta, jolla tämä kahvila sijaitsee. Suosittu aperitiivipaikka auringonlaskun aikaan.
Missä: 1–3 rue des Envierges – 20. arr. Metro Pyrénées, Itä-Pariisi

 

Rosa Bonheur

Miksi: Pariisilaisten lempipaikka Buttes-Chaumontin puiston kukkulalla. Kahvila-baarin terassi on auki keskiviikosta sunnuntaihin, viikonloppuisin tanssilattialla hillutaan yöhön asti. Terassilta mukavat näkymät kumpuilevaan puistoon ja ohikulkeviin pariisilaisiin. Sunnuntai-iltana Rosa Bonheurissa on perinteisesti homoseksuaalien (kaikille avoimet) iltamat.
Missä: Buttes Chaumontin puiston ylätasanteella, 2, allée de la Cascade – 19. arr. Metro Botzaris, Itä-Pariisi

 

La Rotonde, Point FMR, 25 Degrès Est

Miksi: Jaurèsin metron ympärille syntyneessä konstailemattomassa terassikeskittymässä meno jatkuu yöhön asti. Rentouttavat näkymät hitaasti virtaavalle Canal de l’Ourcqille.
Missä: Point FMR: 200, Quai de Valmy – 10. arr.
25 Degrès Est: 10 Place de la Bataille de Stalingrad
La Rotonde: 6-8, Place de la Bataille Stalingrad – 19. arr.
Metro Jaurès / Stalingrad, Itä-Pariisi

 

Le Relais de la Butte

MIksi: Butten pikkuravintolan leppoisalta aurinkoterassilta avautuu huikea näkymä Pariisin kattojen ylle. Terassi noteerataan kulmakunnan parhaaksi, vaikka ruoka ei aina vastaakaan näkymiä. Ympäröiviltä pikkukaduilta löytää Montmartren kylätunnelmaa.
Missä: 12 Rue Ravignan – 18. arr. Metro Abbesses, Pohjois-Pariisi

 

Un thé dans le jardin

Miksi: Valoisa teehuone ja vehreä terassi “Romanttisen elämän museon” taiteilijatalon puutarhassa aivan Pigallen tuntumassa.
Missä: 16, Rue Chaptal – 9. arr. Metro Pigalle, Pohjois-Pariisi

 

Wanderlust

Miksi:  Wanderlustin muotikerman ja vauhdikkaan yöelämän ystävien suosimalta jättiläisterassilta on eksklusiiviset näkymät Seine-joelle. Huippumoderni, pari vuotta sitten suurelle yleisölle avattu Cité de la Mode et du Design -rakennus sijaitsee Seinen vasemmalla rannalla. Auki to-la kuuteen asti aamulla.
Missä: 32 quai d’Austerlitz, 13. arr. Metro Austerlitz, Etelä-Pariisi / keskusta

 

Le Quarante-trois Cocktail Bar.

Miksi: Mikäs sen ihanampaa kuin sielmailla cocktailia kattoterassilla katsellen, kuinka Pariisi kimmeltää ja säihkyy, yksin sinulle. Holiday Inn Paris Notre-Damen kattoterassin baarissa tämä onnistuu – touko-lokakuussa, tiistaista lauantaihin, puoleenyöhön asti.
Missä: 4 rue Danton, 75006 Paris. Metro Odéon / St Michel, keskusta

 

Pavillon de la Fontaine

Miksi: Ihastuttavan paviljonkiravintolan rauhassa Jardin du Luxembourgin sydämessä voi nauttia kahvia tai vaikka aamupalaa romanttisesti patsaiden ja puiden varjossa.
Missä: Jardin du Luxembourg – 6. arr. RER Luxembourg, keskusta

 

DeliCieux

Miksi: Printempsin tavaratalon katolla sijaitsevan Déli-Cieux-ravintolan kattoterassilta avautuvat päätähuimaavat näkymät yli Pariisin kattojen.
Missä: Ostoskeitaan ylimmässä kerroksessa, osoitteessa 66, boulevard Haussmann – 9. arr. Metro Havre Caumartin, Länsi-Pariisi

 

Lisäksi muun muassa Eiffelissä ja Montparnassen tornissa sekä Pompidou-keskuksessa on omat näköalakahvilat/ravintolat.

Lue lisää:
Pariisin nähtävyydet
Pariisin kahvilat

© Anuliina Savolainen

 

http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109