Kotikosmetiikan supermarket Pariisissa

« Olen todellakin sen arvoinen » hehkuttaa ikivihreässä mainoksessaan ranskalainen kosmetiikkajätti. Siis minkä arvoinen ? Ehkä ainakin sen, ettei vaali kauneuttaan hinnalla millä hyvänsä. Tai siis syynää sillä silmällä, mistä aineksista ihmeitätekevä ryppyvoide on ruukattu…

Kosmetiikkateollisuudella on käytössään yli 10 000 ainesosaa, joten työsarkaa riittää aineiden turvallisuuden tutkijoille, etenkin kun niiden yhteisvaikutuksista pitkällä tähtäimellä on hyvin vähän tietoa. Mitkä sitten ovat kosmetiikkatuotteiden mahdolliset terveys- ja ympäristövaikutukset ?

Viime vuosina tutkittua tietoa on pulppunut julkisuuteen myös Ranskassa. Kuluttajajärjestö “60 millions de consommateurs” julkaisi lokakuussa 2015 tutkimuksen yleisesti käytettyjen kosmetiikkatuotteiden sisältämistä epäilyttävistä aineyhdistelmistä. Yli puolet eli 43 purnukkaa sisälsi ei-toivottuja ainesosasia: monenmoisia hormonaalisia haitta-aineita, vähintään allergioita aiheuttavia parabeenejä, luontoon keräytyviä, ei biohajoavia silikooneja ja ftalaatteja… vallan tasavertaisesti, sillä eroa ei löytynyt hintavan merkkituotteen tai supermarketin halpamerkin väliltä !

Ei ihme, että yhä useampi ranskalainen on nyt kääntynyt kotikosmetiikan kuluttajaksi. Pariisin latinalaiskorttelissa vajaa kaksi vuotta sitten avattu luonnonkosmetiikan raaka-aineita myyvä Aroma-Zone on pullollaan uteliaita asiakkaita aamusta iltaan.

Ahaa, aha-happoa… ?

Aroma-Zonen tuotevalikoima on häkellyttävän laaja, valtaosin luomua tai peräisin reilusta kaupasta: kymmenittäin raakapuristettuja öljyjä, kasvisrasvoja, eteerisiä öljyjä enemmän tai vähemmän eksoottisista kasveista. Lukematon määrä jännittäviä kasviuutteita pulvereina ja nestemäisessä muodossa, monenmoisia luonnonhajusteita … resveratrolia, hyaluroonihappoa, sun muita aha-aha hedelmähappoja.

Eläinperäisiä tai geenimanipuloituja aineksia ei eettisyyteen panostavasta Aroma-Zonesta löydy. Hyllyiltä ei myöskään löydy eläinuhreja vaatineita kosmeettisia ainesosasia – Aroma-Zone vastustaa eläinkokeita. Myyjiä aromarikkaassa supermarketissa ei pahemmin näy, sen sijaan luonnonrohtoihin erikoistunut farmaseutti antaa neuvoja erilaisiin droppeihin, jotka tepsivät monenmoisiin pikkuvaivoihin.

“Luonnollinen” ei tietenkään tarkoita, että kyse on välttämättä riskittömästä uutteesta, etenkin allergiaherkälle iholle. Tämän vuoksi Aroma-Zone kehottaa kokeilemaan ensin pienelle ihonalueelle tuntemattomia kosmetiikka-aineksia. Etenkin voimakkaita eteerisiä öljyjä kannattaa käyttää hillityn hallitusti, vain muutama tippa kerrallaan, eikä suoraan iholle…

Tästä kotikosmetiikan eettisestä supermarketista löytyy myös melkoisesta tuoksukirjosta alkaen valmiiksi blandattuja voiteita, hiustenhoitotuotteita, shampoita, jotka voi räätälöidä mieleisekseen omilla löydöillään. Ranskankieliset kirjaset avittavat kotikosmetiikkaan tutustumista. Tuotteita voi ostaa myös netistä, tosin tuoteselosteet ovat nekin ainoastaan ranskaksi… mutta toki vääntyvät helposti englanninkieliseen muotoon automaattikäännöksillä.

Kotikosmetiikka tulee huomattavasti halvemmaksi kuin tuotekehittelyn, markkinoinnin ja voittojen maksimoinnin kallistamat kosmetiikkateollisuuden mikstuurat. Voi olla myös varma siitä, että luonnon omat raaka-aineet hajaantuvat itsestään, eivätkä keräänny ympäristön tai kehon rasitteeksi kuten esimerkiksi synteettiset silikonit tai falaatit.

Ja ne eivät taatusti ole osasyyllisiä esimerkiksi koralliriuttojen vaalenemiseen ja kuolemaan kuten muun muassa aurinkovoiteissa ja monen monissa kasvovoiteissa piilevät kemialliset UV-filtterit, joilla on semmoisia kivoja nimiä kuin PABA, titanium dioxide, benzyl salicylate tai butylmethoxydibenzoylmethan…

Niin, olen todellakin sen arvoinen. Kuten jälkeläisenikin.

[su_slider source=”media: 12697,12696,12695″ limit=”5″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ arrows=”yes” autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

www.aroma-zone.com

25 Rue de l’École de Médecine, 75006 Paris

© Anneli Airaksinen

 

Pariisi-opas

[the_grid name=”Pariisi”]

Pariisi-blogi

[the_grid name=”Pariisi-blogi”]

Ranska-opas

[the_grid name=”Ranska”]

Kun eettinen gourmetruoka rantautuu Ranskaan…

Kuva: Ihminen on yksi tunteva eläinlaji muiden tuntevien eläinlajien joukossa. © Tripsteri/Anneli Airaksinen

Ranska on lihakulinaristien toivemaa: äidinmaidon mureuttamaa karitsankäristystä, haaleita vasikanaivoja salaattipedillä, timjamiliemessä marinoitua vuohenpienokaista… Unohtamatta tietenkään aikuisista yksilöistä loihdittuja monenmoisia gourmetruokia. Ja maan tunnetuimpiin vientituotteisiin lukeutuvaa hanhenmaksaa. Kyseinen perinneherkku tuotetaan pakkosyöttämällä hanhet niiden lyhyen elämän aikana ruokatorveen työnnetyn putkiruokinnan avulla; ihmisten kohdalla tämä vastaisi noin 40 litran päivittäistä pakkoannosta.

Toisin sanoen Ranska ei ole niittänyt mainetta kasvisruokailijaystävällisenä maana. Perinteiden vaalijoita suututtavat vegeruokien haikailijat, ja aito lihisranskis vaientaa orastavan omantunnon soimaukset vetoamalla poikkeuksetta porkkanan tuskanhuutoihin kun se tapetaan…

Eläinautomaatista mielifobian uhriksi

Mutta nyt kartesiolaisuuden sublimoimassa ihmisoikeuksien kehdossa on virinnyt keskustelu eläinten oikeuksista, minkä myötä myös vegetaristeihin suhtaudutaan entistä myönteisemmin. Esimerkiksi maailman suurimpiin tiedekeskuksiin lukeutuva Villette eli Cité des sciences on valinnut uuteen konferenssiohjelmaansa laajan kokonaisuuden nimeltään Les révolutions animales (eläinten vallankumoukset).

Biologien ja juristien ohella, tieteenfilosofeja on kutsuttu luennoimaan Villetteen uljaasta uudesta eläimestä. Eläin ei enää olekaan nykytutkimuksen valossa aikaan ja paikkaan sidottu, vaistojensa ohjaama olento. Karvainen, sulkainen (ja suomuinenkin) mieli on osoittautunut yllättävän monivivahteiseksi, hokseliaaksi, jopa empaattiseksi… eikä kyse ole pelkästään lemmikkieläimistä, vaan apinoista, korpeista, norsuista, mustekaloista, valaista, sioista, lehmistä, lampaista, rotista, hiiristä… YK tunnusti virallisesti eläinkulttuurien olemassaolon eli opitun tiedon välittämisen sukupolvelta toiselle vuonna 2014.

Melkoinen takinkäännös. Tieteeseen vahvasti vaikuttanut ranskalaisfilosofi René Descartes’han väitti aikoinaan, että eläimet eivät olleet edes tuntevia olioita. Kyseinen suuri ajattelija (joka olisi varmaankin leimattu psykopaatiksi nykymaailmassa) rakensi länsimaista tieteellistä maailmankuvaa paloittelemalla vuosien ajan innokkaasti muun muassa eläviä koiria luentojensa aikana. « Eläinautomaattien » tuskanhuudot Descartes rinnasti ruosteisen oven narinaan. Rationaalisuuteen rinnastettu kartesiolaisuus kummittelee yhä  ranskalaistenkin kollektiivisessa tajunnassa, samalla kun se on pimittänyt valtaisan määrän tietoa eri eläinlajien todellisista kyvyistä, aisteista ja tuntemuksista.

Uudet ajat, uudet tuulet. Nyt ranskankieleen on jopa kotiutumassa uudissana “mentaphobie” eli mielifobia, joka tarkoittaa pakonomaista tarvetta kieltää eläimiltä tietoisuus. Etenkin monet tutkijat kuuluvat tähän kastiin. Debatti muistuttaa ajoista, kun erirotuisilta ihmisiltä evättiin sielu. Vastaavalla tavalla pohdittiin pitkään ja hartaasti, onko naisilla sielu. Tai pikkuvauvoilla, mikä oikeutti vielä 80-luvulla vauvojen leikkaukset ilman nukutusta. Mutta oletettu tietoisuuden puute oikeuttaa myös koe-eläimien ja teuraseläimien mielettömän raakamaisen kohtelun…

Lihatiskin karmea ristiriita

Jos kerran eläin on nyt paljastunut tuntevaksi olennoksi, niin miksi ihmeessä siltä evätään kaikkinainen psyyke, pohti tiedekeskuksessa luennoinut tieteenfilosofi Thomas Lepeltier. Ja vastasi itse omaan kysymykseensä:

« Eläinten julma kohtelu on osa sivilisaatiotamme. Toisaalta olemme yhä useammin tietoisia eläinten kärsimyksistä, mikä vaivaa meitä… siksi säädetään uusia lakeja eläinten suojelemiseksi. Tiedostamisesta huolimatta julmuus eläimiä kohtaan ei ole koskaan ollut yhtä laajamittaista. Tarkoitan kammottavia olosuhteita, missä yhä kasvava määrä eläimiä kasvatetaan ja teurastetaan… »

« Tämä ristiriita on mahdollinen ainoastaan siksi että valtaosa kanssaeläjistämme ei näe, tai kieltäytyy näkemästä, mistä tuntevasta ja tiedostavasta olennosta kaupan liha on peräisin. Teuraseläimet joutuvat kärsimään satojen, jopa tuhansien kilometrien matkan tiukasti yhteen pakattuina, ja kuljetuksen aikana monet eläimet loukkaantuvat kivuaalisti. »

« Oletteko tunteneet sen tuskaisen hajun, joka leviää ympäristöön teurasrekkojen ohikulkiessa? Oletteko nähneet mikä ilme eläimillä on kuoleman odotushuoneissa, missä ne joutuvat viettämään joskus useampikin päiviä ennen kuin ne tapetaan. Ja ne tietävät tasan tarkkaan, mikä kohtalo niitä odottaa… »

Kuten monet muutkin eläinoikeuksien puolestapuhujat, Lepeltier kannattaa erityisten valvontakameroiden asentamista teurastamoihin. Näin eläinaktivistien ei tarvitse mennä kuvaamaan niitä salaa, kuten hiljattaisen Alés’in teurastamon skandaalin kohdalla tapahtui.

Mediaa ja mieliä pöyristyttäneen, perinneherkkujen julmista ja sadistisista kulisseista kertovan videon julkistamisen jälkeen ränsistynyt teurastamo joutui lopettamaan toimintansa lokakuussa.

Tiedekeskuksessa puitiin myös tulevaa Pariisin suurta ilmastokonferenssia jatkuvasti kasvavan lihantuotannon kannalta. Se on vesisyöppöä, lisää luonnon monimuotoisuutta tuhoavien yhden kasvin rehuviljelmien määrää ja on maailmanlaajuisesti liikennettäkin merkittävämpi kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Tuottaa kilo naudanlihaa vaatii kymmenen kiloa kasviksia.

Kaikkialla hääräävistä lihalobbareista huolimatta, kasvisruokailu on siis yleistymässä myös ranskanmaalla. Nyt jopa muutama koulu on suuren porinan jälkeen uskaltautunut ehdottamaan yhden kasvisruuan ruokalistallaan.

Ja niin, symbolista sinänsä, Révolutions animales  järjestetään Euroopan suurimmaksi kaavaillun jättiteurastamon tiloissa. Tiedekeskuksen paikalla toimi aikoinaan Villetten teurastamo, missä virtasi teuraseläinten veri aina 60-luvun loppuun saakka.

Cité des sciences: Révolutions animales

Pariisin parhaat kasvisruokapaikat

Thomas Lepeltier, La révolution végétarienne, éditions Sciences humaines 2014

David Chauvet, Contre la mentaphobie, éditions L’âge d’homme 2014 (uusintapainos tulossa)

[su_slider source=”media: 11749,11751,11752,11756,11850″ limit=”9″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

© Anneli Airaksinen

 

http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109

Art et essai, ranskalaiselokuvan kauhukakara ja heisimato

Pariisi on filmifriikin toivekaupunki. Etenkin Seinen vasemmalla rannalla on lukuisia, legendaarisia art et essai – leffateattereita, joissa näytetään taide-elokuvia, arkistohelmiä ja valikoituja uutuuksia alkuperäisversioina (ranskaksi tekstitettynä). Ja kahdeksankymppinen Jean-Pierre Mocky on vakiovieras, kun itsenäisestä elokuvasta puhutaan mediassa. Hän on alan tuottoisin ja varmaankin myös omapäisin kauhukakara. Kuten mies on todennut itsestään, hänellä on kontollaan 60 elokuvaa, 17 lasta ja 600 naista.

Mockyn epätasaisessa tuotannossa Pariisi on ollut näyttävissä sivuosissa jo reilut 50 vuotta, aina ensimmäisestä elokuvasta Viettelijät (Dragueurs 1959) lähtien. Ranskan suurin nykytaiteen museo, Pompidou-keskus, onkin hankkinut esitysoikeuden valojen kaupunkia raamittaviin Mockyn elokuviin. Ja Pariisissa pokaillaan ahkerasti Mockyn jalanjäljillä: kieleen juurtunut uudissana “dragueur” on perua hänen debyyttifilmistään.

”Elokuvat ovat todisteita joidenkin korttelien häkellyttävästä muodonmuutoksesta autenttisuutensa menettäneeseen macdo-maailmaan”, Mocky sanoo. Esimerkiksi ydinkeskustassa sijainnut, populäärin Pariisin räväkkyyttä uhkunut Les Halles-tukkukaupan keskus uudistettiin 80-luvulla Forum des Halles-nimiseksi banaaliksi ostoskeskukseksi… Tosin valtaisa “monttu” on jälleen kerran luomassa nahkaansa – entistä hulppeammaksi kulutustemppeliksi.

Myös sodanjälkeinen Pigalle henki toisenlaisia tuulia kuin nykyinen yltiökaupallinen, roosanhohtoinen seksikeskus. Tuolloin Pigallella kulki vielä hiiliä kuljettavia hevosrattaita. ”Ilotalot olivat laillisia, kuten ollakin pitää, ja ammattinsa osaavat huorat sekä gangsterit toivat aitoa paikallisväriä kortteliin”, rempseä ohjaaja haikailee. Itse hän sai elantonsa myymällä turisteille uskaliaita seksikortteja. Mockysta on tosin letkautettu, että kun hän avaa sanaisen arkkunsa, niin vastuu siirtyy kuulijalle…

Korruptio, vallanpitäjien kaksinaamaisuus, mainosmaailman kyynisyys ja ihmisten herkkäuskoisuus kuuluvat epäsovinnaisuudestaan tunnetun ohjaajan vakioaiheisiin. Mocky on eräänlainen ranskalaisen elokuvan Robin Hood, joka katsoo tehtäväkseen puolustaa heikkoja ja vähäväkisiä paljastamalla hallitsevan luokan väärinkäytökset.

Hän on myös elävä esimerkki siitä, kuinka pienellä budjetilla saa aikaan kekseliästä tuotantoa. Mockyn elokuvia tähdittävät näyttelijät saavat palkkionsa prosenttikorvauksina -mikäli elokuva menestyy. Muiden muassa Catherine Deneuve, Jeanne Moreau, Jane Birkin ja Jean- Pierre Léaud ovat hyväksyneet riskialttiit pelisäännöt.

Rönsyilevässä puheessa vilisee tunnettuja nimiä: Bunuel, Fellini, Orson Wells, Truffaut… Mockyn lähipiiriin ovat kuuluneet, tai kuuluvat, useampia maailmankuuluja elokuvantekijöitä. Hän nimeää yhdeksi parhaimmiksi ystävikseen vaateliaan älykön Jean-Luc Godardin, joka kuuluu ranskalaisen elokuvan “uuden aallon” tunnetuimpiin keulakuviin.

Joskus muinaisella 1970-luvulla mies suunnitteli kuvaavansa Suomessa. Itsensä Brigitte Bardot’n oli määrä esiintyä filmissä, jonka käsikirjoitus on yhä Mockyn hallussa. Suomesta Mockyn mieleen ovat jääneet oudot naistentanssit, sekä rankka juomakulttuuri. Ikäväksi muistoksi sen sijaan jäi sitkeä heisimato, jonka hän sai syötyään huonosti suolattua kalaa.

Jean-Pierre Mockyn elokuvajulisteiden tapetoima, yhtä laaja kuin tyhjää kolkkuva asunto sijaitsee Louvrea vastapäätä, Seinen rannalla. Yhteiskunnan huono-osaisiin samaistuvan ohjaajan lähinaapureihin kuuluu Ranskan entinen presidentti Jacques Chirac ja Francis Ford Coppola… ”Olen vanhan polven ohjaajien viimeinen mohikaani ja aion jatkaa elokuvantekoa niin kauan kuin henki pihisee, rienaajista piittaamatta”, Mocky tiivistää elämänsä ohjenuoran.

Kiistellyllä ohjaajalla on nyt hallussaan oma art et essai-elokuvateatterinsa, Le Desperado, missä hän voi vihdoinkin esittää mieleistään ohjelmistoa ja erilaisia elokuvataiteen helmiä.

Le Desperado:

http://desperado.cine.allocine.fr/films-et-horaires/alaffiche.html

Jean-Pierre Mockyn pariisilaistunnelmiin pääsee vaikkapa DVD:nä ilmestyneillä filmeillä Viettelijät (Les Drageurs, 1959) ja Les Touristes. Oh Yes (2005)

Art et essai-elokuvateatterit Pariisissa:

www.art-et-essai.org

Cinémathèque Française:

”Elokuvateekki” tosi friikkien vaativaan makuun: elokuvahelmiä aina leffa-historian alkuajoista lähtien. Lisäksi konferensseja, keskustelutilaisuuksia, näyttelyitä ja muuta mukavaa. Bonuksena hieno arkkitehti Frack Gehryn suunnittelema rakennus ja kiva kahvila.

www.cinematheque.fr

Isot elokuvateatterit :

Pariisin suurissa komplekseissa pyörii massaelokuvia ja teematempauksia. Jos ei halua katsoa ranskaksi dubattua leffaa, kannattaa tarkistaa, että elokuvan tiedoissa on merkintä VO (version originale eli alkuperäisversio):

MK2 : www.mk2.com UGC : www.ugc.fr

© Anneli Airaksinen