Kotikosmetiikan supermarket Pariisissa

« Olen todellakin sen arvoinen » hehkuttaa ikivihreässä mainoksessaan ranskalainen kosmetiikkajätti. Siis minkä arvoinen ? Ehkä ainakin sen, ettei vaali kauneuttaan hinnalla millä hyvänsä. Tai siis syynää sillä silmällä, mistä aineksista ihmeitätekevä ryppyvoide on ruukattu…

Kosmetiikkateollisuudella on käytössään yli 10 000 ainesosaa, joten työsarkaa riittää aineiden turvallisuuden tutkijoille, etenkin kun niiden yhteisvaikutuksista pitkällä tähtäimellä on hyvin vähän tietoa. Mitkä sitten ovat kosmetiikkatuotteiden mahdolliset terveys- ja ympäristövaikutukset ?

Viime vuosina tutkittua tietoa on pulppunut julkisuuteen myös Ranskassa. Kuluttajajärjestö “60 millions de consommateurs” julkaisi lokakuussa 2015 tutkimuksen yleisesti käytettyjen kosmetiikkatuotteiden sisältämistä epäilyttävistä aineyhdistelmistä. Yli puolet eli 43 purnukkaa sisälsi ei-toivottuja ainesosasia: monenmoisia hormonaalisia haitta-aineita, vähintään allergioita aiheuttavia parabeenejä, luontoon keräytyviä, ei biohajoavia silikooneja ja ftalaatteja… vallan tasavertaisesti, sillä eroa ei löytynyt hintavan merkkituotteen tai supermarketin halpamerkin väliltä !

Ei ihme, että yhä useampi ranskalainen on nyt kääntynyt kotikosmetiikan kuluttajaksi. Pariisin latinalaiskorttelissa vajaa kaksi vuotta sitten avattu luonnonkosmetiikan raaka-aineita myyvä Aroma-Zone on pullollaan uteliaita asiakkaita aamusta iltaan.

Ahaa, aha-happoa… ?

Aroma-Zonen tuotevalikoima on häkellyttävän laaja, valtaosin luomua tai peräisin reilusta kaupasta: kymmenittäin raakapuristettuja öljyjä, kasvisrasvoja, eteerisiä öljyjä enemmän tai vähemmän eksoottisista kasveista. Lukematon määrä jännittäviä kasviuutteita pulvereina ja nestemäisessä muodossa, monenmoisia luonnonhajusteita … resveratrolia, hyaluroonihappoa, sun muita aha-aha hedelmähappoja.

Eläinperäisiä tai geenimanipuloituja aineksia ei eettisyyteen panostavasta Aroma-Zonesta löydy. Hyllyiltä ei myöskään löydy eläinuhreja vaatineita kosmeettisia ainesosasia – Aroma-Zone vastustaa eläinkokeita. Myyjiä aromarikkaassa supermarketissa ei pahemmin näy, sen sijaan luonnonrohtoihin erikoistunut farmaseutti antaa neuvoja erilaisiin droppeihin, jotka tepsivät monenmoisiin pikkuvaivoihin.

“Luonnollinen” ei tietenkään tarkoita, että kyse on välttämättä riskittömästä uutteesta, etenkin allergiaherkälle iholle. Tämän vuoksi Aroma-Zone kehottaa kokeilemaan ensin pienelle ihonalueelle tuntemattomia kosmetiikka-aineksia. Etenkin voimakkaita eteerisiä öljyjä kannattaa käyttää hillityn hallitusti, vain muutama tippa kerrallaan, eikä suoraan iholle…

Tästä kotikosmetiikan eettisestä supermarketista löytyy myös melkoisesta tuoksukirjosta alkaen valmiiksi blandattuja voiteita, hiustenhoitotuotteita, shampoita, jotka voi räätälöidä mieleisekseen omilla löydöillään. Ranskankieliset kirjaset avittavat kotikosmetiikkaan tutustumista. Tuotteita voi ostaa myös netistä, tosin tuoteselosteet ovat nekin ainoastaan ranskaksi… mutta toki vääntyvät helposti englanninkieliseen muotoon automaattikäännöksillä.

Kotikosmetiikka tulee huomattavasti halvemmaksi kuin tuotekehittelyn, markkinoinnin ja voittojen maksimoinnin kallistamat kosmetiikkateollisuuden mikstuurat. Voi olla myös varma siitä, että luonnon omat raaka-aineet hajaantuvat itsestään, eivätkä keräänny ympäristön tai kehon rasitteeksi kuten esimerkiksi synteettiset silikonit tai falaatit.

Ja ne eivät taatusti ole osasyyllisiä esimerkiksi koralliriuttojen vaalenemiseen ja kuolemaan kuten muun muassa aurinkovoiteissa ja monen monissa kasvovoiteissa piilevät kemialliset UV-filtterit, joilla on semmoisia kivoja nimiä kuin PABA, titanium dioxide, benzyl salicylate tai butylmethoxydibenzoylmethan…

Niin, olen todellakin sen arvoinen. Kuten jälkeläisenikin.

[su_slider source=”media: 12697,12696,12695″ limit=”5″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ arrows=”yes” autoplay=”0″ speed=”0″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

www.aroma-zone.com

25 Rue de l’École de Médecine, 75006 Paris

© Anneli Airaksinen

 

Pariisi-opas

[the_grid name=”Pariisi”]

Pariisi-blogi

[the_grid name=”Pariisi-blogi”]

Ranska-opas

[the_grid name=”Ranska”]

Kirjailijakahviloita Pariisissa

Kuva: Merci-konseptikaupan kirjakahvila on oiva paikka inspiroitua. © tripsteri.fi / Anuliina Savolainen

Pariisi on ollut vuosisatojen ajan kirjailijoiden lempikaupunki. Jos klassikkoromaaneita on uskominen, kirjailijan on tärkeää löytää Pariisista oma kuppila, jossa voi katsella elämänmenoa ja tavata sieluntovereita. Niin ovat tehneet jo Mika Waltari ja Armas J. Pulla, Ernest Hemingway ja Simone de Beauvoir. Ja on totta, että pariisilaiskahvilat tarjoavat tunnelmalliset kulissit kirjoittamiseen.

Vaimea mutta runollinen puheensorina säestää ajatuksenvirtaa ja kukaan ei tule ajamaan asiakasta pois pöydästä, vaikka tämä siemailisi samaa kahvia kolme tuntia. Heittäydy sinäkin virtaan.

 

Kulttikirjailijoiden vanavedessä:

 

Saint-Germain de Prés tunnetaan historiallisena kirjailijakorttelina, jossa on yhä on aistittavissa erityinen hengen vapaus ja jokapäiväinen runollisuus. Hemingway siemaili viskiä sen Closerie des Lilas -brasseriassa ja Jean-Paul Sartre harrasti filosofiaa Café de Floressa. Näissä historiallisissa brasserioissa törmää nykyäänkin julkkiksiin ja nimekkäisiin kirjailijoihin.

Seinen rannoilla voi vierailla bukinistien eli vanhojen kirjojen kauppiaiden kojuissa, jotka ovat olleet paikalla satoja vuosia. Kirjakauppojakin sieltä löytyy pilvin pimein, tosin kallistuneet hinnat ovat vieneet boheemeja kynäniekkoja kauemmas. Saint-Germainin kulttibrasseriat (keskusta):

Lipp

Lipp perustettiin kortteliin jo 1800-luvun lopulla. Vielä parikymmentä vuotta sitten Lippin istumajärjestyksen sanelivat etiketti ja asiakkaiden kirjalliset saavutukset kuten 1700-luvun Versailles’n hovissa. Sittemmin hierarkia on keventynyt, mutta sortseissa ei ehkä pääse ravintolapuolelle. Täällä on nähty myös Sofia Coppola ja Jack Nicholson.
151 Boulevard Saint-Germain – 6. arr. Metro rue du Bac.

Café Flore

Filosofipariskunta Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoirin kantapaikasta Floresta on muodostunut myös nykykirjailijoiden tapaamispaikka ja turistinähtävyys. Oikeat kirjailijat vetäytyvät yläkertaan.
172 bd Saint-Germain – 6.arr. Metro Saint-Gérmain des Prés

les Deux Magots

Deux Magots sijaitsee aivan Café Floren vieressä ja paikat ovatkin kautta aikain kilpailleet samoista asiakkaista. Tarjoilijoilla sama elegantti pönötys.
6 place Saint-Germain-des-Prés – 6. arr. Metro Saint-Gérmain des Prés

Historiallisten kirjailijoiden jäljille pääsee myös Montparnassen kulttibrasserioissa.

 

Kirjoita kirjojen keskellä

 

Les Editeurs

Modernimpi Les Editeurs on eräs Pariisin vasemman rannan intellektuellien nykyisistä lempipaikoista. Hyllyillä kaiken maailman kirjallisuutta luettavaksi, ympärillä älykkään näköisiä ihmisiä, kenties kulttikirjailijoita tai kustannustoimittajia!
4, Carrefour de l’Odéon, 5. arr. Metro Odéon, keskusta

Merci

Modernit mikawaltarit voivat aloittaa Pariisin-kierroksen Merci-kirjailijakahvilasta, joka löytyy Marais’n korttelista Pariisin keskustasta. Jättimäisen teollisuustilaan avattu trendikäs konseptiliike kätkee tunnelmallisen kahvilan, joka toimii myös divarina. Hyllyiltä löytyviä opuksia voi lukea ja ostaa mukaan. Kuuluisuudet, korttelin asukkaat ja kirjailijanalut viihtyvät paikan tummansävyisessä tunnelmassa, kierrätyshuonekalujen keskellä.
111 boulevard Beaumarchais, 3. arr, Metro Hôtel de Ville. Keskusta

La Belle Hortense

Läheisessä La Belle Hortense -viinibaarissa kahvi vaihtuu punaviiniin. Baarimikko jakelee neuvoja koskien niin viinejä kuin peräkammarista loytyviä kirjojakin.
31, rue Vieille du Temple, 4. arr. Metro Hôtel de Ville. Keskusta.

Café des Cascades

Itäisen Pariisin Café des Cascades -kirjailijakahvilassa tunnelma on vaihtoehtoinen ja aito. Emäntä Caroline Arene on hehkuu ranskalaista joie de vivreä, elämäniloa. Täällä syödään halpaa linssikeittoa ja pelataan sakkia baaritiskillä. Tiistai-iltaisin ranskan kielen opettaja Caroline pitää kaikille avointa kirjoituskerhoa.
82, rue des Cascades, 20. arr. Metro Jourdain. Itä-Pariisi

Autenttiset kirjailijat saattavat piileskellä missä tahansa muussakin kapakassa, pikkubistrossa tai brasseriassa. Kaikkein aidoin kirjailija ei halua tulla häirityksi, vaan pitää salassa kantapaikkansa. Jokainen Pariisin kahvila siis on potentiaalinen paikka kirjoittaa!

Katso lisää kuvia:
[su_slider source=”media: 6176,6158,5010,5009″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”5000″ speed=”5000″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

© Anuliina Savolainen

Lue lisää:
Montparnassen kulttibrasseriat
Pariisin kahvilat
Pariisin yöelämä
Montmartre: halpaa olutta ja boheemielämää
Pariisin parhaat maisemakahvilat

Itä-Pariisi
Pohjois-Pariisi

Lue lisää vinkkejä kirjalliseen Pariisiin Mondo Pariisi -oppaastamme.

 

http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109

Pariisin parhaat maisemakahvilat

Mikä on lempimaisemasi Pariisissa? Arvokkaasti virtaava Seine siltoineen, itäisten kanaalien boheemit rannat vai Unescon maailmanperintölistallekin pyrkivä sinkinharmaa kattomeri, jota Eiffel-torni hallitsee? Vai sittenkin aurinkoinen pikkupuutarha piilossa ihmisvirroilta? Auringonottoa, illanistujaisia ja maisemanpalvontaa voi harrastaa muun muassa seuraavissa osoitteissa:

 

Le O Paris

Miksi: Pariisi jaloissasi: Eiffelin, Pompidou-keskuksen ja Montparnassen tornin voi käydä toteamassa Bellevillen puiston ylätasanteelta, jolla tämä kahvila sijaitsee. Suosittu aperitiivipaikka auringonlaskun aikaan.
Missä: 1–3 rue des Envierges – 20. arr. Metro Pyrénées, Itä-Pariisi

 

Rosa Bonheur

Miksi: Pariisilaisten lempipaikka Buttes-Chaumontin puiston kukkulalla. Kahvila-baarin terassi on auki keskiviikosta sunnuntaihin, viikonloppuisin tanssilattialla hillutaan yöhön asti. Terassilta mukavat näkymät kumpuilevaan puistoon ja ohikulkeviin pariisilaisiin. Sunnuntai-iltana Rosa Bonheurissa on perinteisesti homoseksuaalien (kaikille avoimet) iltamat.
Missä: Buttes Chaumontin puiston ylätasanteella, 2, allée de la Cascade – 19. arr. Metro Botzaris, Itä-Pariisi

 

La Rotonde, Point FMR, 25 Degrès Est

Miksi: Jaurèsin metron ympärille syntyneessä konstailemattomassa terassikeskittymässä meno jatkuu yöhön asti. Rentouttavat näkymät hitaasti virtaavalle Canal de l’Ourcqille.
Missä: Point FMR: 200, Quai de Valmy – 10. arr.
25 Degrès Est: 10 Place de la Bataille de Stalingrad
La Rotonde: 6-8, Place de la Bataille Stalingrad – 19. arr.
Metro Jaurès / Stalingrad, Itä-Pariisi

 

Le Relais de la Butte

MIksi: Butten pikkuravintolan leppoisalta aurinkoterassilta avautuu huikea näkymä Pariisin kattojen ylle. Terassi noteerataan kulmakunnan parhaaksi, vaikka ruoka ei aina vastaakaan näkymiä. Ympäröiviltä pikkukaduilta löytää Montmartren kylätunnelmaa.
Missä: 12 Rue Ravignan – 18. arr. Metro Abbesses, Pohjois-Pariisi

 

Un thé dans le jardin

Miksi: Valoisa teehuone ja vehreä terassi “Romanttisen elämän museon” taiteilijatalon puutarhassa aivan Pigallen tuntumassa.
Missä: 16, Rue Chaptal – 9. arr. Metro Pigalle, Pohjois-Pariisi

 

Wanderlust

Miksi:  Wanderlustin muotikerman ja vauhdikkaan yöelämän ystävien suosimalta jättiläisterassilta on eksklusiiviset näkymät Seine-joelle. Huippumoderni, pari vuotta sitten suurelle yleisölle avattu Cité de la Mode et du Design -rakennus sijaitsee Seinen vasemmalla rannalla. Auki to-la kuuteen asti aamulla.
Missä: 32 quai d’Austerlitz, 13. arr. Metro Austerlitz, Etelä-Pariisi / keskusta

 

Le Quarante-trois Cocktail Bar.

Miksi: Mikäs sen ihanampaa kuin sielmailla cocktailia kattoterassilla katsellen, kuinka Pariisi kimmeltää ja säihkyy, yksin sinulle. Holiday Inn Paris Notre-Damen kattoterassin baarissa tämä onnistuu – touko-lokakuussa, tiistaista lauantaihin, puoleenyöhön asti.
Missä: 4 rue Danton, 75006 Paris. Metro Odéon / St Michel, keskusta

 

Pavillon de la Fontaine

Miksi: Ihastuttavan paviljonkiravintolan rauhassa Jardin du Luxembourgin sydämessä voi nauttia kahvia tai vaikka aamupalaa romanttisesti patsaiden ja puiden varjossa.
Missä: Jardin du Luxembourg – 6. arr. RER Luxembourg, keskusta

 

DeliCieux

Miksi: Printempsin tavaratalon katolla sijaitsevan Déli-Cieux-ravintolan kattoterassilta avautuvat päätähuimaavat näkymät yli Pariisin kattojen.
Missä: Ostoskeitaan ylimmässä kerroksessa, osoitteessa 66, boulevard Haussmann – 9. arr. Metro Havre Caumartin, Länsi-Pariisi

 

Lisäksi muun muassa Eiffelissä ja Montparnassen tornissa sekä Pompidou-keskuksessa on omat näköalakahvilat/ravintolat.

Lue lisää:
Pariisin nähtävyydet
Pariisin kahvilat

© Anuliina Savolainen

 

http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109

Perusruokapaikkoja Pariisin keskustassa

Pariisin keskustassa pyöriessä tulee nälkä, mutta ujostuttaa astua sisälle tuntemattomaan ranskalaisravintolaan. Moni matkailija päätyykin sieluttomiin turistiravintoloihin tai ketjupaikkoihin syömään. Sääli, sillä ranskalainen perusruoka on hyvää!

Tässä lista paikallisten suosimista keskustan perusruokapaikoista, joissa on hyvä tunnelma ja rehellinen hinta-laatusuhde. Kokeile onneasi myös muissa mukavannäköisissä paikoissa, jotka näyttävät olevan täynnä paikallisia. Heillä on yleensä hyvä maku. Ravintolasanastomme avulla saat vihiä ruokalistan sisällöstä ja tarjoilijoiden puheista.

Keskusta, oikea ranta

La Fresque

Miksi: Perinteinen ranskalainen bistro. Pääruoat 10–15 €.
Missä: Lähellä Pompidou-keskusta ja Seineä osoitteessa 100 rue Rambuteau – 1. arr, Metro Chatêlet

La Bourse ou La Vie

Miksi: Liharuokaa, chansoneita ja omistajana varsinainen persoonallisuus.
Missä? Oikealla rannalla osoitteessa 12, Rue Vivienne – 2. arr. Metro Bourse

Chez Nenesse

Miksi: Suloinen pikkuravintola, hyvät lounaat.
Missä? Marais’n pohjoisosassa osoitteessa 17 rue de Saintonge – 3. arr. Metro Filles du Calvaire.

Le Petit Marché

Miksi: Periranskalaisen ja aasialaisen keittiön onnistunut fuusio.
Missä: Marais’ssa osoitteessa 9 rue Béarn – 3. arr. Metro Chemin vert / Saint Sébastien Froissart

L’Ebouillanté

Miksi: Pariisin parhaita terasseja. Kevyttä ja terveellistä ruokaa keskiaikaisissa maisemissa.
Missä: Keskiaikaisessa Marais’ssa osoitteessa 6 rue Barres – 4. arr. Metro Hôtel de Ville

Le Petit Fer à Cheval

Miksi: Ranskalaisruokaa vanhanaikaisissa kulisseissa. Samalle omistajalle kuuluvat les Philisophes ja l’Etoile Manquante.
Missä: Marais’n sydämessä osoitteessa 30 rue Vieille du Temple – 4. arr. Metro Hôtel de Ville
www.cafeine.com/petit-fer-a-cheval

Le Petit Marcel

Miksi: Hirveän suloinen peilien, kaakeleiden ja kattomaalauksen somistama ravintola avattiin jo vuonna 1892. Perinteikästä ja turistikorttelisijaintiin nähden suhteellisen huokeaa ruokaa.
Missä: 67 rue Rambuteau – 4. arr. Metro Rambuteau

Au Passage

Miksi: Koska ranskalaistapas ja luomuviinit ovat in.
Missä: Talvisirkuksen (Cirque d’Hiver) takana osoitteessa 1b Passage Saint-Sébastien – 11. arr, Metro Saint Sébastien Froissart
http://www.restaurant-aupassage.fr

Saint-Louisin saarella

Le Lutetia

Miksi: Konstailematonta perinneruokaa. Päivän annos alk. 17 €
Missä: St Louisin saarella, osoitteessa 33 Quai Bourbon – 4. arr. Metro Cité

Nos ancêtres les Gaulois

Miksi: Asterixin ja Obelixin gallialaispitojen kaltaiseen karkelointiin. Viini-ruoka-puffetti n. 40 €
Missä: St Louisin saarella. 39 rue St Louis en l’Ile – 4. arr. Metro Pont Marie
www.nosancetreslesgaulois.com

La Table des gourmets

Miksi: Herkuttelua keskiaikaisen kappelin holveissa.
Missä: 14 rue de Lombards– 4. arr. Metro Hôtel de Ville
http://www.latabledesgourmets2.fr

Keskusta, vasen ranta

Au Polidor

Miksi: 1845 perustettu kulttipaikka on säilyttänyt perinneruokansa ja huokeat hinnat – päivän annos alk. 12 .
Missä: 41 Rue Monsieur Le Prince – 6. arr. Metro Cluny la Sorbonne
www.polidor.com

restaurant georgette

Miksi: Restaurant Georgette. Ranskalaiskeittiön klassikoita hillityn perinteikkäässä miljöössä. Päivän annos 16 .
Missä: Luxembourgin puiston takana osoitteessa 44 rue d’Assas – 6. arr.

Chez fernand

Miksi: Iso brasseria, josta tötteröhattukokit tekevät maukasta perinteistä ruokaa (päivän annos alk. 16.50 .
Missä: 27, Boulevard du Montparnasse – 6. arr. Metro Faulguière
www.chezfernand-guisarde.com

Chez lena et mimile

Miksi: Perinteinen bistro, joka tarjoilee myös molekyylikeittiön luomuksia.
Missä? 32, rue Tournefort – 5. arr. Metro Place Monge
www.chezlenaetmimile.fr

Katso lisää kuvia:
[su_slider source=”media: 6151,6150,6149,6147,6146″ limit=”11″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ speed=”5000″][su_slider source=”media: 8861,8860″ limit=”1″ link=”lightbox” width=”900″ height=”600″ autoplay=”0″ speed=”0″] [/su_slider]

Lue myös:
Pieni ravintolasanasto
Montparnassen kulttibrasseriat
Historialliset ravintolat
Ravintola, bistro vai brasseria?
Kirjailijakahviloita Pariisissa

Listan koko Pariisin perusruokapaikoista löydät Mondo Pariisi -oppaastamme.

© Anuliina Savolainen

 

http://ko.snstatic.fi/hise-tripsteri-kohteeseen/?target=pariisi&kumppaniavain=109

[blog_grid column=”2″ showposts=”6″ post_content=”excerpt” category_in=”183″ title=”Uusimmat matkablogit” carousel=”true”]