Pariisin vapussa kukkii kielo ja sananvapaus

Vapuksi Pariisiin? Samalla tulee nähtyä Pariisin kuuluisa kevät ja ranskalaisten kapinamielisyys!

Ranskassa vappu on työn ja kevään juhla. Vappuaattoa ei erityisesti juhlita, mutta vappupäivän kulkueissa on karnevaalin makua sitäkin enemmän. Kevään kunniaksi tarjotaan kieloja ystäville ja perheenjäsenille.

Perinne juontaa juurensa vuoden 1561 toukukuulle, jolloin kuningas Kaarle X:n päätti antaa kieloja kaikille hovinsa naisille. Kieloa pidetään onnea tuovana kukkana ja kielonmyyjien ilmestyminen katukuvaan on varma kevään merkki.

Vappupäivä julistettiin lomapäiväksi vuonna 1941.

Politiikka näkyy kaduilla

Ammattiliittojen vetämiä kulkueita elävöittävät päivänpoliittiset mielenilmaukset. Marssille tulevat niin antiliberaalit, paperittomat, opiskelijat kuin erilaiset kansalaisjärjestötkin asiaansa ajamaan.

Vappumielenosoituksessa tavataan! Kuva: Anuliina Savolainen

Työläiset ovat järjestäneet vappukulkueita Ranskassa 1890-luvulta lähtien. “Thalessa” on myynyt trotskisti-kommunistien puolueen Lutte Ouvrière -lehteä kulkueissa yli viidentoista vuoden ajan, “työläisten taiston puolesta”, kuten hän itse ilmaisee.

Vappuna ei kuitenkaan marssita pelkästään työväen asian puolesta, vaan myös se tihkuu monenlaista ideologiaa, tavallisimmin valtapolitiikkaa vastaan. Ranskalaisten kapinamielisyys näyttäytyy vappuna kaikessa kirjossaan. Joka viides vuosi vapussa on erityisen poliittista kaikua, sillä se sijoittuu presidentinvaalien kahden kierroksen väliin.

Kun äärioikeistolaisen Front National -puolueen Jean-Marie Le Pen pääsi vuonna 2002 vaalien toiselle kierrokselle, vappu kului häntä vastustavien mielenosoitusten merkeissä. Vuonna 2007 vappukulkue osui myös vaalien keskelle. Silloin marssittiin oikeistolaista Nicolas Sarkozya vastaan, joka myöhemmin valittiin maan johtoon. Tänä vuonna toiselle kierrokselle nousivat Front Nationalin edustaja, euroskeptinen ja maahanmuuttovastainen Marine le Pen (Jean-Marien tytär) sekä tiiviimpää eurooppalaista yhteistyötä ja avoimia rajoja puolustava entinen pankkiiri Emmanuel Macron. Varma asetelma vappumielenosoituksille!

Continue reading “Pariisin vapussa kukkii kielo ja sananvapaus”

Art et essai, ranskalaiselokuvan kauhukakara ja heisimato

Pariisi on filmifriikin toivekaupunki. Etenkin Seinen vasemmalla rannalla on lukuisia, legendaarisia art et essai – leffateattereita, joissa näytetään taide-elokuvia, arkistohelmiä ja valikoituja uutuuksia alkuperäisversioina (ranskaksi tekstitettynä). Ja kahdeksankymppinen Jean-Pierre Mocky on vakiovieras, kun itsenäisestä elokuvasta puhutaan mediassa. Hän on alan tuottoisin ja varmaankin myös omapäisin kauhukakara. Kuten mies on todennut itsestään, hänellä on kontollaan 60 elokuvaa, 17 lasta ja 600 naista.

Mockyn epätasaisessa tuotannossa Pariisi on ollut näyttävissä sivuosissa jo reilut 50 vuotta, aina ensimmäisestä elokuvasta Viettelijät (Dragueurs 1959) lähtien. Ranskan suurin nykytaiteen museo, Pompidou-keskus, onkin hankkinut esitysoikeuden valojen kaupunkia raamittaviin Mockyn elokuviin. Ja Pariisissa pokaillaan ahkerasti Mockyn jalanjäljillä: kieleen juurtunut uudissana “dragueur” on perua hänen debyyttifilmistään.

”Elokuvat ovat todisteita joidenkin korttelien häkellyttävästä muodonmuutoksesta autenttisuutensa menettäneeseen macdo-maailmaan”, Mocky sanoo. Esimerkiksi ydinkeskustassa sijainnut, populäärin Pariisin räväkkyyttä uhkunut Les Halles-tukkukaupan keskus uudistettiin 80-luvulla Forum des Halles-nimiseksi banaaliksi ostoskeskukseksi… Tosin valtaisa “monttu” on jälleen kerran luomassa nahkaansa – entistä hulppeammaksi kulutustemppeliksi.

Myös sodanjälkeinen Pigalle henki toisenlaisia tuulia kuin nykyinen yltiökaupallinen, roosanhohtoinen seksikeskus. Tuolloin Pigallella kulki vielä hiiliä kuljettavia hevosrattaita. ”Ilotalot olivat laillisia, kuten ollakin pitää, ja ammattinsa osaavat huorat sekä gangsterit toivat aitoa paikallisväriä kortteliin”, rempseä ohjaaja haikailee. Itse hän sai elantonsa myymällä turisteille uskaliaita seksikortteja. Mockysta on tosin letkautettu, että kun hän avaa sanaisen arkkunsa, niin vastuu siirtyy kuulijalle…

Korruptio, vallanpitäjien kaksinaamaisuus, mainosmaailman kyynisyys ja ihmisten herkkäuskoisuus kuuluvat epäsovinnaisuudestaan tunnetun ohjaajan vakioaiheisiin. Mocky on eräänlainen ranskalaisen elokuvan Robin Hood, joka katsoo tehtäväkseen puolustaa heikkoja ja vähäväkisiä paljastamalla hallitsevan luokan väärinkäytökset.

Hän on myös elävä esimerkki siitä, kuinka pienellä budjetilla saa aikaan kekseliästä tuotantoa. Mockyn elokuvia tähdittävät näyttelijät saavat palkkionsa prosenttikorvauksina -mikäli elokuva menestyy. Muiden muassa Catherine Deneuve, Jeanne Moreau, Jane Birkin ja Jean- Pierre Léaud ovat hyväksyneet riskialttiit pelisäännöt.

Rönsyilevässä puheessa vilisee tunnettuja nimiä: Bunuel, Fellini, Orson Wells, Truffaut… Mockyn lähipiiriin ovat kuuluneet, tai kuuluvat, useampia maailmankuuluja elokuvantekijöitä. Hän nimeää yhdeksi parhaimmiksi ystävikseen vaateliaan älykön Jean-Luc Godardin, joka kuuluu ranskalaisen elokuvan “uuden aallon” tunnetuimpiin keulakuviin.

Joskus muinaisella 1970-luvulla mies suunnitteli kuvaavansa Suomessa. Itsensä Brigitte Bardot’n oli määrä esiintyä filmissä, jonka käsikirjoitus on yhä Mockyn hallussa. Suomesta Mockyn mieleen ovat jääneet oudot naistentanssit, sekä rankka juomakulttuuri. Ikäväksi muistoksi sen sijaan jäi sitkeä heisimato, jonka hän sai syötyään huonosti suolattua kalaa.

Jean-Pierre Mockyn elokuvajulisteiden tapetoima, yhtä laaja kuin tyhjää kolkkuva asunto sijaitsee Louvrea vastapäätä, Seinen rannalla. Yhteiskunnan huono-osaisiin samaistuvan ohjaajan lähinaapureihin kuuluu Ranskan entinen presidentti Jacques Chirac ja Francis Ford Coppola… ”Olen vanhan polven ohjaajien viimeinen mohikaani ja aion jatkaa elokuvantekoa niin kauan kuin henki pihisee, rienaajista piittaamatta”, Mocky tiivistää elämänsä ohjenuoran.

Kiistellyllä ohjaajalla on nyt hallussaan oma art et essai-elokuvateatterinsa, Le Desperado, missä hän voi vihdoinkin esittää mieleistään ohjelmistoa ja erilaisia elokuvataiteen helmiä.

Le Desperado:

http://desperado.cine.allocine.fr/films-et-horaires/alaffiche.html

Jean-Pierre Mockyn pariisilaistunnelmiin pääsee vaikkapa DVD:nä ilmestyneillä filmeillä Viettelijät (Les Drageurs, 1959) ja Les Touristes. Oh Yes (2005)

Art et essai-elokuvateatterit Pariisissa:

www.art-et-essai.org

Cinémathèque Française:

”Elokuvateekki” tosi friikkien vaativaan makuun: elokuvahelmiä aina leffa-historian alkuajoista lähtien. Lisäksi konferensseja, keskustelutilaisuuksia, näyttelyitä ja muuta mukavaa. Bonuksena hieno arkkitehti Frack Gehryn suunnittelema rakennus ja kiva kahvila.

www.cinematheque.fr

Isot elokuvateatterit :

Pariisin suurissa komplekseissa pyörii massaelokuvia ja teematempauksia. Jos ei halua katsoa ranskaksi dubattua leffaa, kannattaa tarkistaa, että elokuvan tiedoissa on merkintä VO (version originale eli alkuperäisversio):

MK2 : www.mk2.com UGC : www.ugc.fr

© Anneli Airaksinen

Kymmenen nähtävyyttä tunnissa

Tripsterin ensimmäinen virtuaalikierros kulkee läpi Länsi-Pariisin kauneimpien korttelien ja ohi kuuluisimpien nähtävyyksien. Reitti taittuu kävellen vajaassa tunnissa, mutta sen parissa voi viettää vaikka kaksi päivää museoihin tutustuen, leivoksia maistellen, oopperaa kuunnellen, Seineä ihastellen ja Napoleonia muistellen.

Lähtöpaikka: Opéra Palais Garnier. Määränpää: Invalidihotelli

1. Opéra Palais Garnier

Kun astuu Opéran metrosta ulos, silmiltä menee hetki tottua loistoon. Aurinko löytää oivan peilin Garnier’n oopperapalatsin ulkosivun täyttävistä kultauksista. Kultakirjaimin nimenä seinään ovat saaneet muun muassa Rossini, Auber ja Beethoven.

Opéra Garnier’n eli Pariisin vanhan oopperatalon rakentaminen aloitettiin 1861. Ensimmäiset avajaiset pidettiin jo 1867, sillä keisari Napoleon III halusi esitellä edes uuden silmäteränsä fasadin sen vuoden maailmannäyttelyssä. Mikään muu ei tuolloin ollut lähellekään valmista.

Varsinaisissa avajaisissa 1875 arkkitehti Charles Garnier’n mainio akustiikka pani esiintyjät koville, sillä sen ansiosta myös näytösten virheet kuultiin totuttua paremmin. Ensimmäisiä esityksiä olivat Daniel-François-Esprit Auberin La Muette de Portici (Porticin mykkä) ja Jacques-François-Fromental-Elie Halévyn La Juive (Juutalaisnainen).

Näyttämölle mahtuu peräti 450 esiintyjää ja katsomoon 2 200 henkeä. Italialaistyyppinen hevosenkengän muotoinen katsomo on sisustettu ylellisesti purppuran ja kullan sävyillä. Sisätiloissa on käytetty runsaasti marmoria ja jalopuuta. Ooppera on kuulu myös Marc Chagallin vuonna 1964 maalaamasta kupolikatosta, mistä roikkuu valtava kristallikruunu.

Sisätilojen suurta portaikkoa koristavat Carrier-Belleusen rohkeat lampunkantajapatsaat. Sisätiloja voi ihailla joko maksamalla kymmenisen euroa opastetusta kierroksesta tai ostamalla illaksi oopperalipun. Maanantai-illan esitykset ovat hieman halvempia. Lippuja myydään myös tuntia ennen esityksen alkua, jolloin seassa saattaa olla parinkympin paikkoja, joita ei enää muualta saanut. Lue lisää: Ooppera Palais Garnier

Katso kuvia:

[su_slider source=”media: 11973,6879,6880,6946,6950,11971″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”0″ speed=”0″][/su_slider]

2. Madeleinen kirkko

Jo Oopperan rakentamisen aikoihin tämä kahdeksannen arrondissementin kortteli oli pankkien, vakuutusyhtiöiden, suurten tavaratalojen ja luksusliikkeiden kultamaata. Sitä se on yhä nykyäänkin. Le Printemps ja Galéries Lafayette -tavaratalot sijaitsevat vain kivenheiton päässä pohjoiseen. Nyt ei olla kuitenkaan törsäilymielessä liikkeellä, joten kääntäkäämme napisematta selkä niiden houkutuksille. Nokka kohti Madeleinen aukiota, jonne päätyy kun kääntyy boulevard de Capucinesia oikealle.

Madeleinen kirkko on massiivinen, pylväikön kannattelema suorakulmio keskellä samannimistä aukiota. Uusklassista tyyliä edustava, tällä hetkellä pakokaasujen tummentama komistus valmistui vuonna 1842. Vilkkaasti liikennöidyn aukion pakokaasuista on hyvä poiketa hetkeksi sisälle pyhään rauhaan. Madeleinen kirkko tunnetaan seurapiirihäistään. Siellä on myös siunattu viimeiseen lepoon useita kuuluisuuksia kuten Frédéric Chopin ja Marlene Dietrich.

Katso kuvia:

[su_slider source=”media: 6897,6896,6949″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”0″ speed=”0″][/su_slider]

3. Ladurée-leivoskahvila

Matka jatkuu rue Royalia etelään. Osoitteessa 16, rue Royale on vuonna 1862 perustettu Ladurée-leivoskahvila. Sen teatraalisissa kultakulisseissa nautiskellaan koristeellisia tuulihattuja, macaron-leivoksia ja muita herkkuja. Laduréesta saa myös suolaista ruokaa. Laduréen luksusherkkuja voi ostaa mukaan tai vaikka tuliaisiksi viereisestä leivoskaupasta.

Lue lisää: Pariisin kahvilat

Katso kuvia:
[su_slider source=”media: 6895,6894,6893,6892,6891″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”0″ speed=”0″][/su_slider]

4. Place de la Concorde

Place de la Concorde on Pariisiin suurin aukio. Sieltä löytyy myös Pariisin iäkkäin monumentti, 23 metriä korkea L’Obélisque de Louxor. Egyptin varahallitsija Muhammed Ali lahjoitti 23O tonnia painavan obeliskin Ludvig Filipille vuonna 1833, mutta itse monoliitin historia kurottuu paljon pitemmälle: se pystytettiin yli 3000 vuotta sitten Ramsès II:n valtakautena. Pariisiin obeliski matkasi kaksi vuotta laivalla ja kolme vuotta meni, ennen kuin se saatiin pystyyn. Auringonvarjoa Theban temppelissä mitanneen “tornin” pintaan on kaiverrettu kiehtovia hieroglyfeja.

Place de la Concorde sijaitsee kahden valtaväylän risteyksessä. Sieltä avautuu hyvät näkymät Champs-Elyséelle ja Louvren esikartanoon, Jardin des Tuileries’lle. Concorden sillan toiselle puolella komeilee Palais Bourbon, jossa Ranskan kansalliskokous pitää istuntonsa.

Kahdeksankulmaisen aukion nurkissa olevien kivipaviljonkien päälle pystytetyt naispatsaat symbolisoivat Ranskan kaupunkeja : Rouen, Brest, Nantes, Bordeaux, Marseille, Lyon, Strasbourg ja Lille. Vallankumouksen aikana vihattua monarkiaa symbolisoinut ratsastajapatsas sai siirtyä giljotiinin tieltä: Muiden muassa Ludvig XVI ja Marie Antoinette siirtyivät täällä julman giljotiinin hampaissa ajasta ikuisuuteen.

Katso kuvia:

[su_slider source=”media: 6912,6889,6888,6887″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”0″ speed=”0″][/su_slider]
Lue lisää: Place de la Concorde, Jardin des Tuileries

5. Jeu de Paumen ja Orangerien museot

Idässä komeilee Tuileries’n puisto, joka johtaa Louvreen. Concorden aukion koilliskulmassa on Orangerien museo. Rakennus toimi alun perin kasvihuoneena, mutta nykyään siellä versoo appelsiinipuiden sijaan maalauksia. Museo sai alkunsa, kun Claude Monet päätti 1920-luvun kieppeillä sijoittaa sinne lummelampia esittävät Nymphéas-seinämaalauksensa. Ne ovat yhä Orangerien vetonaula. Museo on suljettu tiistaisin. Vieressä komeilee historiallinen tennishalli
 Jeu de Paume, jossa voi nähdä hyviä nykytaiteen näyttelyitä. Se puolestaan kiinni maanantaisin.

Concorden aukiolla vellova automeri virtaa lännessä myyttiselle Champs-Elysées’lle, jonka päässä näkyy Riemukaari. On kivempi kävellä hieman kauempana pääväylästä, Jardins des Champs-Elysées-puistokujilla, viereisen avenue Garbrielin historiallisista yksityispalatseista haaveillen. Tällaisista vanhoista, kaiken maailman aatelisten, kreivien ja kreivitärten, valtionpäämiehien ja menestyneiden taiteilijoiden kulttikämpistä käytetään Ranskassa nimeä hôtel particulier. Avenue Gabrielin numerossa 2 on USA:n lähetystö. Avenue Gabrielin ja avenue de Marignyn risteyksessä näkyy Elysée-palatsin puutarha. Elysée on yksi Ranskan presidentin virallisista residensseistä, jonne on sijoitettu presidentin toimisto ja valtioneuvoston kokoontumispaikka.

Nyt koittaa tilaisuus luksusostoksille Elysée-Lenôtren paviljongissa, joka on päivisin leivoskahvila, iltaisin ja lounasaikaan ravintola. Sen perustaja Gaston Lenôtre oli Ranskan kuuluisimpia leivostaiteilijoita, ja talo jatkaa herkuttelun arvokkaita perinteitä. Paviljongin kaupasta voi ostaa mukaan kiiltävälle paperille painettuja hienoja reseptikirjoja, herkkuja ja vaikkapa tarkkaan valittuja viinejä. Osoitteessa 10 Avenue des Champs Élysées

Lue lisää: Nykytaiteen keskuksia Pariisissa, Champs-Elysée

6. Grand Palais ja Petit Palais

Champs-Elysées-Clémenceaun metron kohdalla käännös vasemmalle, ja astumme sisälle “kultaiseen akseliin”. Kupoli- ja lasikaton kruunaama Grand Palais kuuluu vastapäisen Petit Palais’n ja Pont d’Alexandre III -sillan ohella loisteliaaseen kolmiyhteyteen, joka rakennettiin vuoden 1900 suuren maailmannäyttelyn kunniaksi. Tarkoitus oli luoda häikäisevä akseli, joka ulottui kultakupoliselta Invalidikirkolta aina Champs-Elyséelle saakka. Palatsi on onnistuneeksi mainittu yhdistelmä art nouveauta ja uusklassisismia.

Grand Palais’ssa järjestetään nimensä mukaisesti suuria taidenäyttelyitä, jotka kokoavat maailmanlaajuisesti tunnettujen maalarimestareiden tuotantoa. Jonot ovat sen mukaisia. Kannattaakin harkita tarkkaan ennakkolippujen ostoa. Pienempiin näyttelyihin on luonnollisesti pienemmät jonot. Ilmaiset Monumenta-installaatiot täyttävät ison nef:iksi nimetyn tilan. Palatsin länsipuolella toimii eräänlainen tieteen puuhamaa, Palais de la Découverte, joka on tarkoitettu lähinnä ranskankielisille kävijöille. Tosin lapset saattavat viihtyä siellä kieliongelmista huolimatta.

Kaupungin hälinästä voi irrottautua poikkeamalla vastapäiseen ”pikku palatsiin”. Sen kullatusta fasadista voi myös bongata Pariisin latinalaisen tunnuslauseen “Fluctuat nec mergitur”: Keikkuu vaan ei uppoa. Petit Palais on yhdistelmä art nouveauta ja uusklassisismia, kokoelmissa on 1300 taide-esinettä, joiden joukossa on maailmankuulujen maalarimestareiden töitä. Sisäänpääsy on ilmainen, joten vaikka ei jaksaisi uppoutua taiteen saloihin, kannattaa astua sisälle ihastelemaan kaunista arkkitehtuuria ja pistäydy vehreällä, hiljaisella sisäpihalla. Siellä on kiva kahvilakin.

Katso kuvia:
[su_slider source=”media: 6908,6907,6906,6905,6903,6902,4225″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”0″ speed=”0″][/su_slider]
Lue lisää: Grand Palais, Petit Palais

7. Pont Alexandre III

On vaikea ottaa Pont Alexadre III:sta kuvaa niin, ettei kuvaan tulisi joku poseeraavista turisteista. Kaikki haluavat ikuistaa itsensä tällä romanttisella sillalla, jolta aukeaa komea näkymä Eiffeliin ja arvokkaasti virtaavalle Seinelle. Pont Alexandre III :tta pidetään kauneimpana Seineä ylittävistä 37:sta sillasta. Sen koristeissa toistuu Ranskan historia korkokuvin, leijonapatsain, pronssinymfein ja pylväspatsain.
Aleksanteri kolmannen silta suunniteltiin tarkoituksella kyllin matalaksi, jotta ympäröivät monumentit näyttäytyisivät parhaimmillaan maailmannäyttelyn vieraille, joita oli kaikkiaan 50 miljoonaa.

Lue lisää: Pont Alexandre II
Katso kuvia:
[su_slider source=”media: 6916,6914,6913″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”0″ speed=”0″][/su_slider]

8. Invalidihotelli

Kun silta on takana, katseet kääntyvät oikealle. Siellä, Quai d’Orsayn ja rue Fabertin kulmassa, on Place de la Finlande eli Suomen suurlähetystön ja konsulitoimiston oma pikku aukio. Jos passi ei ole kadonnut tai kutsua suurlähetystön saunaan tullut, ei suurlähetystön massiiviselle metalliovelle ole syytä mennä summeria soittelemaan. Matka jatkuu eteenpäin Esplanade des Invalidesille. Sen päässä odottaa viimeinen kohteemme, Invalidihotelli.

Mutta se ei ole mikään pieni kohde!

Invalidihotelli toivottaa vieraat tervetulleiksi suurine tykinsuineen ja hassuine tötteröiksi parturoituine puineen. Isoon rakennusryhmään kuuluu kultakupolinen kirkko, museoita, sotaveteraaneille tarkoitettu sairaala ja vanhainkoti sekä Ranskan sotahistoriaan liittyviä monumentteja.

Hôtel des Invalidesin rakennuttamisen aloitti Ludvig XIV vuonna 1670. Rakennuksen tarkoitus oli toimia vanhojen sotilaiden kotina ja sairaalana. Projektin valmistuessa vuonna 1676 alueeseen kuului viisitoista sisäpihaa, joista suurin oli suunniteltu sotilasparaateja varten.

Ludvig XIV teetti sinne vuonna 1708 Pietarin kirkkoa muistuttavan kuninkaallisen kappelin, joka on yksi barokkiarkkitehtuurin helmistä. Kultakupolista kappelia kutsutaan yleisesti Invalidikirkoksi. Kirkosta tuli pikku hiljaa myös sotasankareiden hautapaikka. Näyttävin hautaholvi kuuluu Napoléon Bonapartelle. Kaukaisella St Helenan saarella maanpaossa kuolleen Napoleon Bonaparten maalliset jäännökset siirrettiin Ranskaan vuonna 1840. Kuningas Ludvig-Philippen vuonna 1842 arkkitehti Viscontilta tilaaman hautaholvin kaivaminen kirkkoon ja hautakiven tekeminen kestivät aina vuoteen 1861 saakka. Samassa kappelissa sijaitsee myös keisarillinen krypta. Siellä lepää muun muassa Napoleonin ja Itävallan prinsessan Marie-Louisen yhteinen poika, Napoleon II.

Invalidihotellin tiloissa sijaitseva armeijamuseo (Musée de l’Armée)
 on monipuolisimpia maailmassa. Siihen kuuluu muun muassa laaja, kaksi maailmansotaa kattava siipi, vanhoja haarniskoja ja aseita esittelevä Armes et Armures Anciennes -osasto, tykkihistoriaa esittelevä osasto sekä aikavälin 1648–1871 sotahistorian kattavat Département Moderne -osiot. Vierailulle kannattaa varata aikaa!

Lue lisää: Invalidihotelli

Katso kuvia:
[su_slider source=”media: 6898,6927,6928,6929″ limit=”10″ link=”lightbox” width=”900″ height=”500″ autoplay=”0″ speed=”0″][/su_slider]
Tuliko nälkä? Näillä kulmilla on paljon turistiravintoloita, joiden laatu ei aina vastaa hintaa. Invalides-metron ja Eiffel-tornin lähellä, osoitteessa 4 rue de l’Exposition on elegantti, tunnelmallinen gourmetravintola nimeltään Pottoka. Sieltä saa suussasulavaa baskiruokaa. Menyy alkaen 22 euroa.

Nähtävyydet kierroksen varrella: Opéra Palais Garnier, Madeleinen kirkko, Ladurée-leivoskahvila, Place de la Concorde, Musée de l’Orangerie, Musée du Jeu de Paume, Tuileries, Champs-Elysée, Petit Palais, Grand Palais, Pont Alexandre III, Invalidihotelli.

Kierros kulkee myös näiden nähtävyyksien ja kurioositeettien läheltä: Eiffel-torni, Musée d’Orsay, Riemukaari, Louvre, suuret tavaratalot ja Suomen suurlähetystö.

Lue lisää:

Länsi-Pariisi

Pariisin historia

© Anuliina Savolainen

Le Train Bleu: aikamatkalle asemaravintolaan

[su_carousel source=”media: 6868,6869,6870,6871,6872″ limit=”8″ link=”lightbox”]

Gare de Lyon, kello 21.00. Viikonlopun tuskaista tungosta yhdellä Pariisin pääjuna-asemista. Kymmenet luotijunat lähtövalmiina. Keskusaulan uuvuttavaa melua. Jyhkeä valurautaportaikko. Pyöröovet. Ja sitten: aikamatka vuoden 1901 maailmannäyttelyn loisteliaisiin puitteisiin alkaa. Hillittyä puheensorinaa, lasienkilistelyä, viimeisilleen suittuja garçoneita perinteisissä asuissaan.

Kullanhohto himmertää silmissä, Le Train Bleu kylpee jättimäisistä kattokruunuista heijastuvien tuhansien kristallien loisteessa. Eläväiset kattomaalaukset ja taidokkaat puuhun veistetyt seinäreliefit täydentävät tätä uusbarokin huikentelevaista tyylikukkasta. Ravintola suunniteltiin aikoinaan häikäisemään Pariisin suuren maailmannäyttelyyn tulleita ulkomaisia vieraita, kuten sen aikalaiset Pont d’Alexandre III, Petit Palais sekä Grand Palais. Ja niin, kyllä ravintola häikäisee vieläkin karun pohjolan asukkia.

Käynti tässä maailman kauneimmaksi tituleeratussa asemaravintolassa kannattaa, vaikka ei ihan mahdoton gourmet-sielu olekaan. Vastaavissa puitteissa ateriointi kun on jo sinänsä elämys. Olo on kuin Versailles’n peilisalissa konsanaan, eikä pikavisiitti Ranskan loistokkaaseen menneisyyteen käy yhtä paljon voimille kuin päivän ramppaaminen aurinkokuninkaan jalanjäljillä.

Le Train Bleun yksityiskohtia pursuileva pääsali on 11 metrin korkuinen ja pituutta sille kertyy 26 metriä. Pääsalin jatkona on nimensä veroinen “kullattu sali” (salle dorée). Jättikokoiset freskot edustavat rehentelevän naiivia Pompier-tyyliä puhtaimmillaan. Salien koristeluun valittiin aikakauden akateemisten taiteentekijöiden parhaimmistoa kuten Guillaume Dubuffe ja Gaston Casimir Saint-Pierre.
[su_pullquote align=”right”][su_quote]Le Train Bleu tarjoaa siis silmänruokaa, mutta kuinka on kulinarististen nautintojen laita?[/su_quote][/su_pullquote]

Holvikattoja syleilevät värikylläiset maalaukset kuvaavat “hempeän ranskanmaan” vaihtelevia maisemia; la douce France -käsite oli juurtunut ranskalaisten kollektiivisen tajuntaan, ja sitä haluttiin esitellä vieraille. Nizza, Antibes… raharikkaiden ulkomaanelävien suosima Transalpin-junareitti Pariisista Vintimilleen pujotteli aikoinaan juuri näiden hulppeiden turistikohteiden kautta kohti Välimeren aurinkorantoja.

Le Train Bleu tarjoaa siis silmänruokaa, mutta kuinka on kulinarististen nautintojen laita?

“Alkää luulkokaan, että meillä voisi olla jatkuvasti 500-600 ruokailijaa päivässä ainoastaan historiallisesti arvokkaan ympäristön takia”, huomauttaa le Train Bleun pääkokki Jean-Pierre Hocquet. “Panostamme ruuanvalmistuksessa perusraaka-aineiden laatuun. Annokset eivät ole pelkästään hyvännäköisiä. Haluamme tarjota myös parhaita mahdollisia makunautintoja”, hän sanoo.

Hockuet on pesunkestävä pariisilainen, ja keittiötaiteen, “art de cuisine”, mestari isästä poikaan, kuten hän kertoo hienoista ylpeyttä äänessään. Aiemmin hän toimi viiden tähden loistohotelli Plaza Athénes’in keittiön kapellimestarina ja kouliutui tässä halutussa tehtävässä palvelemaan vaateliaita asiakkaita.

“Ruokalistalta löytyy perinteisen ranskalaisen ruuan lisäksi myös uuden keittiön luomuksia, joissa yhdistelemme usein yllättäviäkin aineksia makuhermoja hiveleväksi kokonaisuudeksi”, keittiötaiteilija maalailee. Le Train Bleu ei ehkä ole kulinaristinen temppeli vailla vertaa mutta se pärjää hyvin nuivien ruokakriitikkojen asteikolla Ranskankin mittakaavassa.

Ruokalista vaihtuu kaksi kertaa vuodessa, jotta ravintolan lukuisat kanta-asiakkaat saisivat toivomaansa vaihtelua annoksiinsa. Ja yllätys, yllätys: ruokalistalle on nyt eksynyt jopa yksi kasvisruokavaihtoehto, tosin hieman tyyris sellainen (29 euroa).

Pariisin koreimman kanttiinin menneitä henkivä ilmapiiri on houkutellut puoleensa myös lukuisia elokuvantekijöitä. Esimerkiksi Luc Bessonin ohjaamassa “Nikitassa” (1990) illastetaan Le Train Bleussa. Paikka missä Nikita (Anne Parillaud) kuherteli rakastettunsa Bobin (Tcheky Karyon) kanssa on jatkuvasti varattu. Coco Chanel, Jean Cocteau ja Brigitte Bardot kuuluivat aikoinaan myös ravintolan kanta-asiakkaisiin.

© Anneli Airaksinen

Lue lisää:
Pariisin historialliset ravintolat
Pariisin nähtävyydet
Pariisi – ravintolat ja kahvilat
Pariisin kulttibrasseriat

Montparnassen kulttibrasseriat

Pariisin Montparnassen tornin lähettyviltä löytyy vieri vierestä historiallisia brasserioita, joissa maailmaa ovat luoneet uuteen uskoon niin Salvador Dali, Pablo Picasso, Lenin kuin Mika Waltarikin. Vietä iltapäivä heidän vanavedessään!

La Coupole

Miksi: Tämä jättimäinen brasseria avattiin vuonna 1927. Sen kanta-asiakkaisiin kuuluivat Man Ray, Aragon, Salvador Dali, Luis Bunuel, Pablo Picasso, Anaîs Nin, Jean Cocteau ja André Breton. Kulmakunnan taidemaalarit pistivät sisustuksen uusiksi. Seiniltä löytää edelleen Férnard Légerin ja Marie Vassilieffin pensselin jälkiä.
Missä: Vasemmalla rannalla osoitteessa 102 boulevard de Montparnasse – 14. arr. Metro Vavin

Le Dôme

Miksi: Dômessa tapasin välittömästi kaltaisiani ihmisiä, joiden kanssa pystyin vihdoinkin keskustelemaan järkeviä”, Henry Miller kuvasi paikan tunnelmaa. Suomalaiset taiteilijatkin viihtyivät täällä. Kahvilassa on esillä Modiglianin, Foujitan ja Samuel Beckettin sekä muiden kuuluisien kanta-asiakkaiden muotokuvia.
Missä: Osoitteessa 108 boulevard de Montparnasse – 14. arr. Metro Vavin

La Rotonde

Miksi: Vuonna 1915 avatusta kahvilasta tuli nopeasti taidemaalarien kohtauspaikka. Tupakansavun kyllästämässä kuppilassa juopoteltiin ja syötiin hapankaalia. Brassaï nappasi täällä muutamia ikimuistoisia valokuvia.
Missä: Osoitteessa 105 boulevard de Montparnasse – 14. arr. Metro Vavin
www.rotondemontparnasse.com

Le Select

Miksi: Hemingwayllä oli tapana tulla aamupäivisin tähän kahvilaan. Vuonna 1924 avanneesta Le Selectistä tuli nopeasti kulmakunnan taiteentekijöiden kantapaikka halpojen hintojensa takia. Toinen kahvilan myyttisistä kanta-asiakkaista oli tanssijatar Isabelle Duncan.
Missä: Osoitteessa 99 boulevard de Montparnasse – 14. arr. Metro Vavin

La Closerie des Lilas

Miksi: Paikka on kirjallisista brasserioista vanhin ja kuuluisin – ja kenties myös aidoimpana säilynyt. Täällä ovat istuneet niin Hemingway, Rimbaud, Picasso kuin Leninkin. Nykyään heillä on omat nimikkopaikkansa. Hemingwayn paikka sijaitsee pienen baarin puolella. Closerie des Lilas jakautuu ravintola- ja brasseriapuoliin, joista jälkimmäinen on hieman halvempi. Jos et halua syödä, baarin ääressä voi siemailla drinkkiä.
Missä: Osoitteessa 171 boulevard de Montparnasse – 6. arr.

Montparnasse 1900

Miksi: Viime vuosisadan alun boheemien kantapaikka, jossa on kaunis sisutus ja erinomainen ranskalainen keittiö.
Missä: 59 Boulevard de Montparnasse – 6.arr. Metro Montparnasse – Bienvenue

Lue lisää:
Etelä-Pariisi
Pariisin kulttibrasseriat
Pariisin ravintolat ja kahvilat

Lisää kertomuksia Montparnassen boheemielämästä löytyy Mondo Pariisi -oppaasta.

© Anneli Airaksinen ja Anuliina Savolainen

Pariisi, valojen kaupunki

Pariisi sai ensimmäiset katuvalonsa 1600-luvulla, kun lyhyiden katujen molempiin päihin asetettiin öljylyhtyjä. 1800-luvulla se oli maailman ensimmäisiä valaistuja kaupunkeja. Pariisin kutsumanimi onkin yhä “Ville lumière”, Valojen kaupunki.

Erään teorian mukaan nimi juontuu 1700-luvulta, jolloin katurikollisuus oli niin suurta, että kansalaisia kehotettiin kantamaan kortensa kekoon sytyttämällä öljylamppu ikkunalaudalleen. Toisen teorian mukaan nimi tekee kunniaa 1700-luvun ranskalaisille valistusfilosofeille. 1700-luku tunnetaan Ranskassa nimellä siècle des lumières eli valaistuksen vuosisata. “Pimeän” keskiajan jälkeen järjen valon nähneisiin filosofeihin kuuluvat mm. Denis Diderot, Voltaire ja Jean-Jacques Rousseau.

Pariisin moderniin valomereen saa loistavan kosketuksen esimerkiksi Pompidou-keskuksen yläkerrasta. Taidekeskukseen tullaan näyttelyiden ja elokuvien katselun lisäksi nauttimaan upeasta näkymästä yli Pariisin kattojen. Hyvän tuntuman saa myös Bellevillen puiston yläparvelta ja tietenkin Eiffel-tornista, Montparnassen tornista, vaikkapa Sacré-Coeurin juurelta Montmartren kukkulalta ja Citroën-puiston heliumpallon kyydistä,

Pariisin vanha lempinimi pääsee oikeuksiinsa joulun aikaan katukuvan säihkyessä juhlavalaistuksessa. Tavaratalojen ja Champs-Elysée’n jouluvalaistukset ovat kaupunkilaisten jokavuotinen puheenaihe. Moni lapsiperhe tulee varta vasten ihastelemaan näyteikkunoiden jouluista valoshow’ta. Ilmaista silmänruokaa!

Lue lisää:
Pariisin nähtävyydet
Pariisin parhaat maisematerassit

© Anuliina Savolainen